Monimuotoinen kirjallisuus -lukuhaaste (1.2.2018 - 31.10.2018)

Kuvaa voi käyttää haasteeseen liittyvissä postauksissa.

Ensimmäinen lukuhaasteeni! Wuhuu! Olen haaveillut lukuhaasteen toteuttamisesta jonkin aikaa ja nyt innostuin panemaan yhden sellaisen alulle. Tämän päivän kirjallisuus on erittäin monimuotoista ja jokainen löytää varmasti kirjamaailmasta oman lempi genrensä ja/tai alatyyppinsä, miksi sitä nyt haluaakaan kutsua. On kuitenkin hieman sääli, että usein juutumme vain yhteen kirjallisuustyyppiin, vaikka muistakin tyyleistä olisi tarjolla mielenkiintoisia ja upeita teoksia.

Tästä saa siis alkunsa Monimuotoinen kirjallisuus -lukuhaaste. Haasteen tarkoitus on innostaa kaikkia lukemaan erityylisiä kirjoja. Näin olisi helppo tutustua uusiin tyyleihin ja uusiin teoksiin, joihin ei muuten varmaan tulisi tartuttua. Jos olet siis aina haaveillut lukevasi Sheakspearin Romean ja Julian tai halunnut kokeilla siipiäsi fantasian parissa, niin nyt on oiva tilaisuus siihen.

Ohjeita haasteeseen:

- Haasteaika on 1.2.2018 - 31.10.2018. Aikaa haasteen suorittamiseen on siis yhdeksän kuukautta.
- Haasteeseen voi ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen ja mukaan voi tulla pitkin vuotta.
-  Myös blogittomat tai Twitterissä/Instagramissa olevat lukijat ovat tervetulleita osallistumaan haasteeseen.
- Haaste on täysin stressitön ja jokainen saa osallistau omalla tavallaan. Voit siis osallistua yhdellä tai vaikka 15 kirjalla aivan oman mielesi mukaan.
- Muista, että usein eri tyylit sekoittuvat yhdessä teoksessa tai sulautuvat eri tyylien alle. Tällöin yksi teos voi täyttää useammankin tyylin kriteerit. Joustovaraa siis on ja sitä saa hyödyntää.
- Voit kokeilla vaikka useampaa genrejä tai vain paria.
- Twitterissä haaste liikkuu tunnisteella #MMKirjallisuus.
- Jos lukuvaihtoehdot uupuvat niin ainakin Goodreadsin Listopiasta sekä RisingShadown sivuilta löytyy erilaisia kirjavaihtoehtoja. Blogistaniassa taas erityylisiin kirjoihin perehtyviä blogeja löytyy joka lähtöön ja apua saa varmasti myös twitteristä sekä instassa.

Alla on vielä pieni lista erilaisista genreistä ja alatyypeistä, joihin haasteen aikana voi lähteä tutustumaan.

Tervetuloa mukaan!!

- Fantasia
- Dekkari
- Scifi
- Dystopia
- Utopia
- Mainstream
- Nuoret ja nuoret aikuiset
- Steampunk
- Kauhu
- Historia (fakta/fiktio/romantiikka/fantasia jne.)
- Romantiikka
- Mytologia
- Draama
- Seikkailu
- Tietokirja
- Paranormaali
- Sarjakuva
- Lapset
- Maaginen realismi
- Erotiikka
- Jännitys
-Huumori
-Satu

Osallistujat:
Hannele @edelyne_
Toni Jefremoff @JefreAkemire
Mia / Sekaisin kirjoista
Naava / metsänpeitto
Arana / Missing Link

Bomarn: Pahispomo ja kissat

Gangstereita ja kissoja!
Oletko miettinyt, miksi elokuvissa pahisten pomolla on usein kissa lemmikkinä?

Rikollisjärjestön johtaja, salaperäinen Pomo, on alamaailman huipulla. Hän hallitsee kovin ottein ja käskyttää alaisiaan mielensä mukaan. Silti on olemassa pieni joukko, joka ei korvaansa lotkauta Pomon määräyksille...

___________________________________________________________________

Sangatsu Manga julkaisi viime joulukuussa mangauutuuden, joka erottuu mukavasti massasta. Mangan idea on ihan simppeli, eikä se yritä olla mitään muuta kuin katsaus Pomon ja tämän kissojen elämään. Odotukseni pokkaria kohtaan olivat vähän nihkeät, sillä olen omaan erittäin nirson maun huumorimangojen suhteen. Olin silti kiinnostunut siitä, sillä olin kuullut paljon hyvää. Periaatteessa pokkarissa kierrätetään samaa huumoria koko ajan ja naurut revitään tavallisista, ihan normaaleista arjen asioista joita jokainen kissanomistaja varmaan kokee.

Tämä manga osoittautui kuitenkin aivan ihanaksi! Yllätyinkin miten tuoreelta mangan huumori tuntui ja miten hyvä fiilisen sen lukemisen jälkeen jäi. Mangan yksinkertaisuus ei edes pääse häiritsemään, sillä Pomon ja kissojen parissa viihtyy niin hyvin. Pomon karskin olemuksen taakse kätkeytyvä rakkaus kissoja kohtaan ei ole mikään uusi keksintö, mutta Pahispomot ja kissat toimittaa sen kuitenkin erittäin hyvin ja hauskasti. Vitsitkään eivät toista itseään, vaan jokainen tuntuu erilaisesta samasta teemasta huolimatta. Pahispomokin tuntuu oikeasti hahmolta, joka on osa tarinaa ja jonka kuuluukin olla mukana juonessa eikä toimia vain sivustaseuraajana. Pomon olis voitu vain syhkäistä helposti johonkin nurkkaan häpeämään ja keskittyä kissoihin. Kissatkaan eivät jää vain toistensa kopioiksi vaan jokainen on eriluontoinen. Onkin kiva huomata että tämä näkyykin sitten luonteessa, että ulkonäössä.

Pokkari on erittäin nopealukuinen ja sen tulee luettuakin läpi 15-20 minuutissa. Sivuilla ei ole tekstejä otsikoiden ja pomon hahahaaha-naurun lisäksi. Eikä manga tarvitsekaan muuta ollaksen hauska! Vitsit ovat hyvin visuaalisia ja helposti tajuttavia, joka toimii tässä tapauksessa loistavasti. Pomon ja kissojen välisiin kohtauksiin saa keskittyä rauhassa ilman turhaa lörpöttelyä. Bomarn piirtää myös selkeästi ja ruutuja on helppo seurata toiseen. Pomon tyypillinen ulkonäkö ja tussatut silmät kertovat mielestäni jopa siitä, että tämän manga vähän naljailee stereotypialle. Kahden sivut kappaleet toimivat myös hyvin, sillä ne ovat ytimekkäitä ja toimivia.

Pahispomo ja kissat piti jäädä yksipokkariseksi mangaksi, mutta hei katsos kummaa toinen osa ilmeistyikin kuitenkin Japanissa. Kustantajakin on lähettänyt siitä tarjouksen, mistä olen enemmän kuin innoissani. Tällaisia helppoja ja kivoja sarjoja saisi olla enemmänkin piristämässä päivää!

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:

Sarjakuva-lukuhaaste 2. kirja

Helmet-lukuhaaste: 40. Kirjassa on lemmikkieläin

George R.R. Martin: Kuninkaiden koitos (Tulen ja jään laulu, #2)

Maineikas fantasiasarja jatkuu

Valkoinen korppi tuo viestin kesän päättymisestä. Talven varalle varustautuminen ei kuitenkaan ole Seitsemän kuningaskunnan asukkaiden suurin huolenaihe, sillä valtakunta on sisällissodan vallassa.

Valtaistuinpelin panokset kovenevat, ja häviäjiä on paljon. Aivan liian moni on kiinnostunut rautavaltaistuimesta, eikä ihmishenki ole paljonkaan arvoinen, kun kuninkaat ottavat toisistaan mittaa. ”Ellet kykene suojelemaan itseäsi, kuole ja väisty niiden tieltä, jotka siihen pystyvät. Tätä maailmaa hallitsevat terävät miekat ja vahvat käsivarret.”

Kuninkaiden koitos jatkaa kertomusta Starkin perheen vaiheista myllerryksen keskellä. Elämä on taistelua henkiin jäämisestä, mutta petosten ja koston kierteeseen kietoutuu myös tarinoita ystävyydestä, velvollisuudesta ja rakkaudesta.

____________________________________________________________________

Tulen ja Jään laulu-sarjan pariin tuli palattua melko pitkän tauon jälkeen, sillä luin ensimmäisen osan melkein vuosi sitten. Tosin sarjaa ei ihan pureksimatta niellä, sillä kirjat ovat niin tuhteja pakkauksia. Mua vähän hirvittikin tarttua tähän 800 sivuiseen järkäleeseen. Onneksi kuitenkin päätin heti kirjaa aloitellessani etten pidä kiirettä sen kanssa, sillä tiiviin ja pieni kirjaimisen opuksen lukeminen nopeasti ja pakolla olisi voinut aiheuttaa vuosisadan pahimman lukujumin. Kolmen viikon jälkeen oli Kuinkaiden koitos selätettynä ja pakko sanoa, että on aika voittajafiilis.

"Hän nuuhki puun kuorta, haistoi suden ja pojan, mutta sen takana oli muitakin tuoksuja, lämpimän maan rehevä tuoksu, kiven kova harmaa tuoksu ja jotakin muuta, jotakin kammottavaa. Kuolema, hän tiesi. Hän haistoi kuoleman." 

Kuten ensimmäisestäkin pidin myös tästä osasta melko paljon. Kirja ei ollut ehkä mielestäni niin koukuttava ja hyvä kuin ensimmäinen kirja, mutta se jatkaa Tulen ja Jään laulua erittäin ansiokkaasti. Toinen osan edetessä mukaan tulee lisää hahmoja, jotka sekoittavat valtakunnan soppaa ennestään. Juoni kuroutuu taas hämähäkin verkon lailla, jolloin tarina on täynnä mutkikkaita käänteitä ja panokset kovenevat koko ajan. Edellisen osan tapaan kuolemilta ei vältytä. Lukija saa koko ajan olla varpaillaan lempihahmonsa puolesta, sillä tässä pelissä ei ole sääntöjä ja kuka tahansa voi joutua matojen ruuaksi.  Maailman rikkaus ansaitsee myös hatunnoston. George R.R. Martin laajentaa ennestään laajakäsitteistä maailmaansa ja tuo siihen lisää mielenkiintoisia piirteitä.

Verrattuna kuitenkin edeltäjäänsä Kuninkaiden koitos on selvästi synkempi. Valtaistuinpelissä valtakunta oli vasta ajautumassa vaikeuksiin ja tapahtumat kehittyivät kohti vääjäämätöntä sekasortoa. Kuninkaiden koitoksessa ihmismielen järjettömyys on jo päässyt irti. Valtakunta on sisällissodan hajottama, ihmiset valitsevat puoliaan ja punovat juoniaan. Suurilta voitoilta ja suurilta häviöiltä ei voida välttyä kun liian monta ihmistä yrittää samalle valtaistuimelle (peräti kolme kuningasta ja yksi kuningatar).

"Harmaa mies," nainen sanoi. "Ei valkoinen eikä musta, vaan osin kumpaakin. Sellainenko te olette, ser Davos?"

"Entä jos olenkin? Minusta tuntuu, etä useimmat miehet ovat harmata."

"Jos puolet sipulista on mädästä musta, sipuli on mätä. Mies on joko hyvä tai paha." 

Kuninkaiden koitoksen loistavuudestaan huolimatta pidin kirjaa kuitenkin paikoitellen varsin tylsänä, eikä joidenkin hahmojen seuraaminen ollut yhtä mielenkiintoista kuin toisten. Esimerkiksi koin Theonin ja Tyrionin osuudet paljon mielekkäämäksi kuin Davosin ja Catelynin. Ja kuten ensmmäisenkin osan kohdalla tälläkin kertaa minua häiritsi hahmojen todella nuori ikä. Hahmot eivät tunnu tai kuulosta ikäisiltään vaan jopa 10 vuotta vanhemmilta.

Martinin tapa kuitenkin kertoa tarinaa eri hahmojen näkökulmasta tuo kuitenkin tarinaan enemmän syvyyttä. Asiat eivät osoittaudu niin mustavalkoisiksi kuin aluksi luulisi. Hahmoja kuitenkin oppii ymmärtämään aivan eri tavalla kuin tv-sarjan kautta ja heistä paljastuu uusiakin puoli, enkä pitänyt läheskään kaikista hahmoista kirjassa kuin sarjassa. Esim. pidin Renlystä tv-sarjassa todella paljon, mutta kirjan lukemisen jälkeen olisin halunnut vetää tätä (ja Stannista) korvasta sen takia miten tyhmiä ja jääräpäisiä aaseja he ovat.

"Jokainen ruohonkorsi oli kaiverettu smaragdista, jokainen vesipisara muuttunut timantiksi. Myös kukkasilla ja sienillä oli jääpeitteet. Jopa mutalätäköt hohtivat kiiltavan ruskeina."

Valitettavasti lukija tajuaa liiankin selväsi, että jos hahmot eivät uskoisi aina kunniaansa ja eivätkä olisi niin jääräpäisiä, niin koko verenvuodatus saataisiin lopetettua sormia napsauttamalla. Kai tämä on sitten tätä naisen logiikkaa, mutta itse voisin sanoa, että tämän sarjan miehet ovat yksejä ääliöitä. Kevyeksi lukemseksi kirja ei todellakaan sovi ja se vaatii lukijaltansa aikansa. Tätä kirjaa lukiessa siihen täytyy olla omanlaisensa fiilis. Kirja kuitenkin palkitsee lukijansa melko hyvin lopulta. Kirjan päätyttä jää vain tyhjä tunne, koska olet päättänyt yhden suurimmista matkoista. Game of Thrones faneille, samoin fantasian ystäville ehdoton. Herkkämahaiset... älkää vaivautuko.

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:

Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa

Spefi-lukuhaaste: 37. Spefikirja, josta on tehty tv-sarja

Stephanie Garber: Caraval (Caraval, #1)

" TERVETULOA, TERVETULOA CARAVALIIN! Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan.
Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleenne, että kaikki on vain peliä."

Scarlett asuu pienellä saarella sisarensa Tellan kanssa. Scarlettin unelmana on päästä mukaan maagiseen Caraval-peliin, joka järjestetään vuosittain tyttöjen kotisaaristossa, mutta nyt hänellä on edessään julman isän järjestämä avioliitto.

Sitten sisarukset saavat yllättäen kutsun peliin. Caravalin saarella Tella kaapataan. Pian käy ilmi, että tällä kertaa koko pelin voittaa se, joka löytää Scarlettin sisaren.

Scarlett uppoaa pelin maagisen värikkääseen maailmaan, jossa unohtuu, että koko Caraval on näytelmä. Mikä on totta ja mikä ei? Ehtiikö Scarlett pelastaa sisarensa ennen kuin peli päättyy ja tämä katoaa lopullisesti?"
_______________________________________________________________________

En aivan ehtinyt viime vuonna mukaan suurimman aallon harjalle, kun Caraval julkaistiin. Jäin sen sijaan hieman jälkeen sen nostattamasta suosiosta, mutta en toisaalta katunutkaan kun luin kirjan vasta viime vuoden lopussa. Kirjaa alootellessa mua vaivas ekaksi aivan järkyttävä alkukankeus, enkä tuntunut pääseväni kirjan sisälle ollenkaan. Mua jopa hieman harmitti ettei kirja tuntunut vievän mukanaan lainkaan ja vielä Caraval-pelin alkaessakin  asiat tuntuivat junnaavan paikoillaan. Alkukankeudesta kuitenkin päästyäni kirja osoittautuikin ihan kelpo teokseksi, vaikken pitänyt siitä niin paljon kuin luulin.

"... pieni puistikko päättyi nuhjuiseen, hiljaa pulpahtelevan suihkulähteeseen, jonka ruskeassa vedessä, likaisen altaan pohjalla, lojui jokunen surkea kolikko ja lasinappi. Scarlett ei ollut koskaan nähnyt niin surullista toivomuslähdettä."

Caravalin maailman kuva on mietitty todella tarkasti ja Stephanie Garberilla on selvästi ollut tarkka visio minkä varaan rakentaa värikästä ja sirkusmaista tarinaa. Kirjassa on jotain taianomaista ja lähimmäksi vertauskohteeksi voisi sanoa Liisaa Ihmemaassa. Kaikki tuntuu olevan Caravalissa hieman vinksin vonksin ja vähän heikun keikun. Kirja saa lukijansa melko vainoharhaiseksi, sillä Caravalissa ei voi olla koskaan varma mistään. Varsinkaan, kun kirjassa muistuteaan tasaisen väliajoin Caravalin petollisuudesta. Lopulta kyseenalaistin omia ajatuksianikin kirjaa lukiessa. Tarina saa lukijan Scarletin tavoin miettimään tosissaan, että mikä on silmälumetta ja mikä todellisuutta. Kirjan tarinaa vetääkin eteenpäin sen vahva juoni. Juonessa oli ripaus mystisyyttä, romantiikkaa ja vähän enemmän taikuutta, niin hyvää kuin sitä pahaakin. Pidin myös todella paljon Garberin tyylistä kirjoittaa, sillä hänen tapansa käyttää värejä kuvaamaan tunteita saa kirjan vivahtamaan erilaiselta, joka näkyy varsinkin päähahmo Scarletissa. Mahtaakohan kirjoittaja olla synesteetikko?

"Taivas oli musta, kuu jossain muualla, kun Scarlett astui ensi askeleensa Caravaliin. Vain jokunen kapinallinen tähti piti vahtia ja tarkkaili häntä ja Juliania..."

Garber kuitenkin uhraa ehkä liian paljon aikaa kuvailemaan pikkutarkasti ympäristöä, hahmoja tai jokaisen Scarletin käyttämän puvun yksityiskohtaa. Toisaalta taas tämä luo juuri sen taianomaisen tunnelman kirjaan, kun pystyin kuvittelemaan tarkasti tarinan tapahtumia. Jäin kuitenkin kaipaamaan sitä, että kirjassa olisi tapahtunut enemmän. Loppua kohti kirja paranee huomattavasti, mutta loppuhuipennus sai tarinan lässähtämään pahemman kerran. Pidin Caravalista juuri sen yllättävien ja jännittävien juonenkäänteiden takia, mutta tarinan loppuun tykytetään ehkä hieman liian monta tapahtumaa kerralla ja se jää vähän turhan tiiviiksi. Jaaaa, enkä pitänyt siitä viimeisestä juonenkäänteestä, sillä se tuntui pyyhkäisevän kaikki tärkeät kirjan tapahtumat maton alle, jolloin Scarletin ponnistelut tuntuivat turhilat - vaikkeivat ne olleetkaan.

Siirrytään sitten puhumaan hieman kirjan hahmoista. Kirja on täynnä mielenkiintoisia hahmoja ja varsinkin kirjan pääpahis tuntui tosi hyvältä ja inhottavalta. Onkin vähän siis sääli, että näin hyvin kirjoitetut hahmot jäävät kuitenkin pahasti kirjan vahvan juonen alle. Enkä voi sanoa että pidin päähahmostakaan. Scarlet on vaan mulle liian naiivi ja nyhverö hahmo. Hänessä tapahtuu onneksi kuitenkin kehitystä kirjan lopussa, jolloin hän uskaltaa jo toimia ja hänestä löytyy sisäistä tulta. Muut hahmot jäivät taas melko tuntemattomiksi. Olisin halunnut oppia enemmän Donatellasta sekä Julianista, varsinkin ihanan tulisesta Julianista. Kirjan lopetus antaa kuitenkin toivoa jatkosta, joten saa nähdä saammeko lukea nuorten seikkailusta vielä tulevaisuudessakin.

"Caravalissa yksikin sekunti tuntui yltäkylläisemmältä kuin muualla, kuin hetki juuri ennen auringonlaskua, kun kaikki taivaan värit sulautuvat magiaksi."

Loppujen lopuksi Caraval ei ollut aivan sitä mitä siltä odotin. Älkää ymmärtäkö väärin, sillä se on hyvä kirja ja ymmärrän miksi porukka tykkää siitä niin paljon. Kirjan tarinassa on taikaa ja se sisältää paljon mielenkiintoisia paikkoja, hahmoja ja juonenkäänteitä. Mutta jotenkin kirja ei vienyt sydäntäni eikä imenyt mukaansa. Jäin kaipaamaan jotain, joka olisi saanut minut huokaisemaan ihastuksesta. Kuitenkin kirja on ollut melko suosittu ja sen elokuvaoikeudetkin on jo ostettu. Caravalin tarina saattaisikin ehkä upota paremmin elokuvana koska visuaalisesti siitä saisi varmasti todella näyttävän oikean elokuvan tekijän käsissä. Olisin niin toivonut, että olisin pitänyt kirjasta enemmän kuin lopuksi pidin, mutta välillä vain käy näin.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Arina Tanemura: Prinsessa Sakura (Sakura Hime Kaden, #1)

Huoletonta elämää viettänyttä prinsessa Sakuraa odottaa järjestetty avioliitto kopealta vaikuttavan prinssi Ooran kanssa. Kun prinsessamme saa tietää, että mahdollisiin uravaihtoehtoihin kuuluu myös muinaisten hirviöiden tuhoaminen, niin jääkö kihlattu nielemään pölyä seikkailun kutsuessa?

______________________________________________________________________

Blogissani en ole aikaisemmin kirjoitellut sarjakuvista. Hurja Hassu Lukijan Sarjakuvahaaste kuitenkin innosti muakin osallistumaan ja lukemaan tänävuonna enemmän mangaa ja muita sarjakuvia. Niitäkin tulen siis jatkossa blogissani käsittelemään aina silloin tällöin.

En voi väittää etten olisi ollut innoissani, kun tämän sarjan julkaisusta. Monille mun ikäluokkalaiselle Arina Tanemuran mangat ovat varmaan olleet ensikosketus mangan ihmeelliseen maailmaa. Itselleni näin ei ollut, sillä tutustuin hänen teoksiinsa vasta pari kolme vuotta sen jälkeen kun olin harrastukseen päässyt kiinni. Tanemuran teoksilla on kuitenkin suuri merkitys harrastukseni kehittymisen suhteen ja olihan hänen aiemmat teoksensa Fullmoon wo Sagashite, Time Stranger Kyoko ja Kamikaze Kaitou Jeanne ensimmäisiä shoujo-mangoja joita olen lukenut. Nämä aiemmat teoksethan ovat kustantaneet Egmont Kustannus, joka vetäytyi mangan julkaisusta muutama vuosi takaperin, jonka jälkeen Tanemuran teoksien saamisesta Suomeen ei ollut tietoakaan. Ennen kuin nyt, kun Sangatsu Manga päätti alkaa julkaisemaan Prinsessa Sakuraa. Olen myöskin tyytyväinen julkaisuun sen takia, koska he ovat valinneet julkaisuunsa heti pidemmän sarjan. Yli kymmenen pokkarin shoujo-sarjat eivät nimittäin ole kaikista tutuin näky Suomen lehtipisteissä ja kirjakaupoissa. Nykyään tällainen sarja taitaa olla Ivrean julkaisema Ao Haru Ride. Tämän tyyppiset julkaisut ovat siis enemmän kuin tervetulleita, sillä shoujo-mangalla olisi varmaan enemmänkin kysyntää.

Prinsessa Sakura on taattua Tanemuran tuotantoa aina monimutkaisine ihmissuhteineen, hieman naiivine päähenkilöineen, yrmyine pääpoikineen ja isoine mangasilmineen. Tanemuran mangoissa on myös tyypillisesti ollut aina jokin yliluonnollinen vivahde, eikä se ole tälläkään kertaa unohtunut. Tällä kertaa yliluonnolliset asiat ovat kuitenkin eri muodossa, sillä Tanemuran sarjoissa ei olla totuttu varmaan näkemään näitä muinaisiksi hirviöiksi kutsuttuja olentoja, jotka erehdyttävästi muistuttavat yookaita. Muuten sarjan konsepti ei kuitenkaan eroa muista Tanemuran tuotoksista ja se sisältää hyvin paljon samoja elementtejä kuin hänen aiemmat teoksensakin.

Sakuran tarina tuntuu kuitenkin lähtevän kankeasti käyntiin, jonka tekijä tiedostaa itsekin omissa kommenteissaan, että sarja on hänen vaikein aloittamansa sarja. Sarja kuitenkin saa langan pätkästä kiinni melko nopeasti ja tarina paranee jo ensimmäisen pokkarin lopussa hieman pitkäveteisen alun jälkeen. Tanemuralla on jonkinlainen ihmeellinen taito saada hahmot tuntumaan kiinnostavilta. En ole mielestäni koskaan tykännyt varsinkaan hänen naishahmoistaan ensisilmäyksellä, mutta sarjojen edetessä ovat nämä osoittautuneet kuitenkin melkoisiksi tapauksiksi. Veikkaan siis vahvasti, että päähahmo Sakura sijoittuu jälleen tähän kategoriaan. Vaikka hänen hahmonsa vaikuttaa ärsyttävän naiivilta on hänen hahmossan valtavasti kasvun varaa. Enkä voi olla kieltämättä sitä tosi seikkaa, että mua kiinnostaa nähdä miten hänen ja prinssi Aoban/Ooran suhde kehittyy.

Tanemuran taidekin on ennallaan ja se näyttä upealta. Pokkarin sivut ovat yltäkylläisen täynnä kauniita, moniulotteisia piirustuksia. Aina hahmojen hulmuavista pitkistä hiuksista yksitysikohtaisiin asuihin. Tanemuran tavaramerkiksi on kuitenkin aikojen saatossa vakiintunut hahmojen isot silmät. Prinsessa Sakurassa Tanemura tuntuu ottavan irti tavallista enemmän hahmojen ilmeistä ja eleistä, sillä hahmot tuntuvat vaihtavan useammin ilmeitä kuin muissa hänen sarjoissaan. Mikä on mielestäni tosi hieno juttu. Hieman annan kuitenkin painolaadusta negatiivista palautetta, sillä joissakin kohdissa viivat näyttävät haalistuneilta ja pikselimäisiltä. Pääsääntöisesti pokkari kuitenkin näyttää hyvältä.

Mitenköhän sitä jaksaa odottaa melkein kaksi kuukautta seuraavaa osaa? Odotan jo aivan malttamattomana miten sarja jatkuu ja olisin vain halunnut jatkaa lukemista. Pokkariin sopii oikein hyvin tarttua, jos ruutujen täyteläisyys ja  kannen pinkkiys ja isot silmät eivät tunnu ylitsepääsemättömiltä. Prinsessa Sakurasta on helppo pitää ja siihen on helppo tarttua jopa sellaisen joka ei ole mangaan aiemmin tutustunut.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteissa:

Sarjakuvahaaste

Helmet-lukuhaaste: 36. Runo on kirjassa tärkeässä roolissa

Sini Helminen: Kaarnan kätkössä (Väkiveriset, #1)

Bling. Yksi känninen kännykkäkuva ja Pinjan elämä on pilalla. Poikaystävä ja kympin koenumerot ovat historiaa, ja nipottava äiti pakottaa hänet kesätöihin. Puistohommissa Pinja kohtaa erikoisen Virven, pihkantuoksuisen punapään, jota kohtaan hän tuntee selittämätöntä vetoa. Pinjan on kuitenkin vaikea päästää ketään lähelleen, sillä hän kantaa selässään varjeltua salaisuutta, jonka juurista hänen on pakko saada tietää enemmän.

Pinjaa kiusaavat hallusinaatiot Tuulia-nimisestä tytöstä, joka inttää hänen suonissaan virtaavan metsänväen verta. Sitten kuvioihin ilmestyy vielä komea nahkatakkipoika, joka häikäisee Pinjan niin, ettei hän huomaa tämän silmien punaista vivahdetta, ennen kuin on liian myöhäistä.

_________________________________________________________________________

Hävettävän kauan on tämäkin postaus lojunut keskeneräisenä luonnos-kansiossa. Sarjan kolmaskin osa ehtii ilmestyä kohtapuoliin kauppoihin, joten olen tavalliseen tapaan hieman jäljessä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Kaarnan kätkössä on niitä kirjoja, joista en voi olla tykkämättä sen vioista huolimatta. Olin aivan ihastunut siihen, että Sini Helminen on ammentanut tarinaa suomalaisesta mytologiasta, jota ei nykykirjallisuudessa juurikaan näe. Rakastan kaikenlaista mytologiaa, joten luonnollisesti kirjassa kaikki aina hiisistä metsänvaltias Tapioon, kutkuttivat oikein mukavasti makunystyröitäni. Kirjassa käsitellään monenlaisia mytologisia hahmoja, jotkin tunnetumpia ja joistakin en ollut kuullutkaan koskaan. Enkä edes jaksa välittää vaikka ne eivät olisi peräisin mytologisesta maailmasta, sillä haluaisin vain tietää metsän kaikenkarvaisista otuksista kaiken mahdollisen. Helminen on selvästi perehtynyt aiheeseensa, sillä kirjassa kuvataan ihanan tarkasti ja herkullisesti kaikenlaisia yksityiskohtia hahmojen elintavoista, ulkonäöstä ja toiminnasta.

"Sä haiset metsäläiseltä, siltä kun sulla olis pihkaa suonissa."

Mutta - kyllä tässä vaiheessa tulee se kuuluisa mutta - kirjassa on parikin ongelmaa, jotka hieman latistivat lukukokemustani. Ensimmäiseksi, kirja jää aivan liian lyhyeksi. Harvoin joudun moittimaan kirjaa sen lyhyyden takia, mutta Kaarnan kätkössä olisi saanut olla vähän pidempi. Asioita tuntuu tapahtuvan sellaisella vauhdilla, että vauhti huimaa jo hieman päätä. Olisin kaivannut pientä hengähdystaukoa tapahtumien välissä, jolloin olisin ehtinyt koota ajatuksiani ja pureskella tapahtunutta paremmin. Tietenkin, koska kirjassa tapahtuu koko ajan jotain, niin tarina etenee eikä lukeminen käy pitkästyttäväksi. Onneksi Helminen osaa kirjoittaa selkeästi ja johdonmukaisesti niin tarinassa pysyy kärryillä koko ajan. Kirjasta löytyy myös ihania ja kekseliäitä kielikukkasia, joka sai kirjan lukemisen tuntuvan miellyttävältä ja hauskalta.

"Hän ei tarvitse kruunua päähänsä, jotta hänet tunnistaisi kuninkaaksi. Tapion jokainen liike hohkaa valtaa ja voimaa, tottumusta siihen, että hänen tahtonsa toteutuu."

Mutta suurempi syy miksi olisin halunnut kirjalle enemmän pituutta on se, että kirjassa oltaisiin ehditty käsittelemään syvemmin päähahmoja. Minulle on todella tärkeää, että saan hahmoihin jonkinlaisen yhteyden ja/tai tunnen vetoa heitä kohtaan. Hyvässä tai pahassa. Kirjaa lukiessani en kohdannut kumpaakaan. Pinja on aika tyypillinen hahmo, johon on pinttynyt kiinni kamala teiniangsti. Pinjan hahmo on vain hieman liian ärsyttävä makuuni, vaikka osa tämän tempauksista ovakin hauskoja ja hän kehittyy tarinan aikana. Tavallaan ymmärsin miksi Pinja toimi miten nyt toimi, mutta en siltikään oiken oppinut välittämään hänestä. Tuulia on taas mukavan pirteä hahmo mutta saa liian vähän aikaa, jotta tästä olisi saanut kunnolla mitään irti. Päivänsäteeksi osoittautuikin yllättäen Virve, joka on tarinan ihanin hahmo. Hänessä on persoonallisuutta sekä sähäkkyyttä, mutta hän osaa olla hieman jopa kettumainen toisia kohtaan. Pidin myös siitä, ettei kirjan romanssi ole sitä tyypillisintä teinirakkautta. Lisää tällaista kiitos!

"Tietysti meidän talomme kotitontun pitää olla kepposteleva vanha pervo!"

Summa summarum! Tarinana ja idealtaan kirja on aivan loistava, mutta se päättyy vain liian aikaisin. Olisin halunnut antaa hahmoille lisää aikaa, sillä nyt he vain jäivät olemattomiksi ja vaille motiiveja. Olisin kaivannut enemmän heidän taustojen selvittelyä ja syventymistä heihin persoonina.  Hieman odotan jännityksellä sekä innolla seuraavan osan lukemista, sillä lukemani ja kuulemani mukaan kirjat ovat erillisiä tarinoita, jotka ovat kytköksissä toisiinsa melko löyhästi. Saa nähdä miten Helminen osaa sitoa solmut ja liittää kirjojen tapahtumat toisiinsa. Vaikka Kaarnan kätkössä ei ollut ihan niin hyvä kuin mitä odotin, niin pidin siitä silti paljon. Olisi ihanaa jos suomalaiset uskaltaisivat ammentaa useammin tarinoita ja hahmoja vanhasta, rikkaasta mytologiastamme.

Arvosana: 🌸🌸🌸

'

Kirjavuosi 2017 sekä Helmet-lukuhaasteen kooste

Nyt, kun ollaan aloitettu uutta vuotta niin on vielä hyvä katsoa taaksepäin, vuoteen 2017. Viime vuosi oli kirjaharrastukseni kohdalla erittäin merkityksellinen, sillä se on harrastukseni suuri käännekohta. Aloitin kauan haaveilemani kirjablogin pitämisen alkuvuodesta ja olen päässyt syvemmälle kirjablogien maailmaan. Oli tosi ihanaa huomata, kuinka ihanalla lämmöllä uusi kirjabloggaaja otettiin vastaan blogistaniassa, ja kuinka joku on aina jaksanut kannustaa ja kommentoida. Blogin aloittamisen jälkeen olen kokenut saavani paljon enemmän irti kirjojen lukemisesta, kun on voinut ja pystynyt keskustelemaan niistä samanhenkisten ihmisten kanssa. Myös se, että olen päässyt osaksi blogistanian maailmaan on tuonut elämääni enemmän sisältöä ja olen huomannut todella nauttivani kirjoittamisesta, kun tietää että aina löytyy joku, jonka kanssa voi keskustella uudesta ja mahtavasti kirjalöydöstä.

Lukemisesta olen löytänyt myös uuden ja erilaisen tason nauttia siitä. Olen myös ylläpitänyt koko viime vuoden tasaista lukutahtia, eikä mitään suurempia lukujumeja ole ollut. Toisten bloggaajien kirjoitukset erilaisista kirjoista ovat pitäneet lukunälkääni yllä koko ajan ja alkavan lukujumin sai selätettyä melko nopeasti lukemalla blogitekstejä. Ylipäänsä edellisen kuluvan vuoden aikana kirjablogiyhteisöllä on ollut todella suuri vaikutus itseeni. Paljon suurempi ja parempi kuin osasinkaan odottaa.

Ylitin myös itseni viime vuonna saamalla kasaan ennätyksellisen paljon luettuja kirjoja. Kirjoja kertyi huimat 30 kappaletta, joka ylitti Goodreads-tavoitteeni viidellä opuksella. Eihän määrä ole lopulta paljon, jos lasketaan kuinka monta kirjaa olen lukenut keskimäärin per kuukausi, mutta koska en ole jaksnut lukea moneen vuoteen näin monta kirjaa, niin määrä tuntuu huikean suurelta. Tämän innoittamana asetinkin tämän vuoden Goodreadsin lukuhaasteen luettavien kirjojen määräksi 30.

Ensimmäisen lukumaratonini valitut kirjat :D

Otin myös härkää sarvista ja osallistuin vuonna 2017 useampaankin lukuhaasteeseen ja maratoniin. Myös erilaisiin tempauksiin tuli osallistuttua. Mm. Prideviikon, Halloween, Suomi(ko)100 ja Uudelleen luettua -lukuhaasteisiin tuli osallistuttua. Maratoneista jäi päällimmäiseksi mieleen joulukuun superlukumaratoni, jolloin luettiin koko viikko lukumaratonien tyyliin. Haasteet ovat jaksaneet elävöittää omaakin harrastustani, niitä aina oikein odotti ja ne ovat saaneet omankin intoni heräämään. Kaavailisin mahdollisesti ensi vuodelle uutta lukuhaastetta. Haasteiden ja maratonien avulla olen kuitenkin oppinut sen kuinka mukavaa ja hauskaa on lukea ja osallistua yhdessä. On varsin ihanaa, että ihmiset jaksavat järjestää tällaisia yhteisiä juttuja, joihin voi osallistua hyvällä mielellä.

Vielä tähän lopuksi pieni yhteenveto Helmet-lukuhaasteesta 2017. Haasteen 50 kohdasta sain täydennettyä 26. En saanut haastetta kokonaan suoritettua, mutta tarkoitukseni ei ollutkaan yrittää saada täyteen kaikkia kohtia. 50 kirjaa vuodessa on kuitenkin itselleni niin suuri määrä, että tiesin jo alun alkaen etten tule lukemaan niin paljon. Haasteeseen oli kuitenkin hauska osallistua ja saavutin tavoitteeni, mikä oli vähintään puolien haastekohtien täyttäminen. En varsinaisesti valinnut lukemista haasteen mukaan, vaan lukupinostani löytyi hyvin kirjoja täyttämään haastekohtia. Yhteenveto haasteesta löytyy alta:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Theo Lawrence: Pimeä sydän
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa: J.R.R.Tolkien: Sormuksen ritarit
6. Kirjassa on monta kertojaa: Maria Turtschaninoff: Naondel
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Jennifer Donnelly: Kaunotar ja Hirviö: Kirjaan kadonnut
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Maria Turtschaninoff: Maresi
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Joanne Harris: Riimut
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Siri Pettersen: Odininlapsi
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
19. Yhdenpäivänromaani: Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Linnea Parkkonen: 112 vihaan itseäni
21. Sankaritarina: Theo Lawrence: Hehkuva ruumis
22. Kuvitettu kirja: Patrick Ness: Hirviön kutsu
23. Käännöskirja: Becca Fitzpatrick: Riitasointu
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens!
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Siri Pettersen: Mätä
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne: P.C. Cast & Kristen Cast: Piinattu
31. Fantasiakirja: J.R.R.Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi: Maria Turtchaninoff: Anaché
36. Elämäkerta tai muistelmateos: Anne Frank: Päiväkirja
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: P.C. & Kristen Cast: Valittu
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Han Kang: Vegetaristi
41. Kirjan kannessa on eläin: George R.R. Martin: Valtaistuinpeli
42. Esikoisteos: Jay Asher: Kolmetoista syytä
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Stephanie Garber: Caraval
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kiitos kaikille ihanasta vuodesta 2017! Koko blogistania teki kyllä vuodestani odotettua paremman monessa suhteessa. Tehkäämme tästä vuodesta vielä parempi! Vähän myöhässä, mutta hyvää Uutta Vuotta 2018!