tiistai 2. tammikuuta 2018

Kirjavuosi 2017 sekä Helmet-lukuhaasteen kooste

Nyt, kun ollaan aloitettu uutta vuotta niin on vielä hyvä katsoa taaksepäin, vuoteen 2017. Viime vuosi oli kirjaharrastukseni kohdalla erittäin merkityksellinen, sillä se on harrastukseni suuri käännekohta. Aloitin kauan haaveilemani kirjablogin pitämisen alkuvuodesta ja olen päässyt syvemmälle kirjablogien maailmaan. Oli tosi ihanaa huomata, kuinka ihanalla lämmöllä uusi kirjabloggaaja otettiin vastaan blogistaniassa, ja kuinka joku on aina jaksanut kannustaa ja kommentoida. Blogin aloittamisen jälkeen olen kokenut saavani paljon enemmän irti kirjojen lukemisesta, kun on voinut ja pystynyt keskustelemaan niistä samanhenkisten ihmisten kanssa. Myös se, että olen päässyt osaksi blogistanian maailmaan on tuonut elämääni enemmän sisältöä ja olen huomannut todella nauttivani kirjoittamisesta, kun tietää että aina löytyy joku, jonka kanssa voi keskustella uudesta ja mahtavasti kirjalöydöstä.


Lukemisesta olen löytänyt myös uuden ja erilaisen tason nauttia siitä. Olen myös ylläpitänyt koko viime vuoden tasaista lukutahtia, eikä mitään suurempia lukujumeja ole ollut. Toisten bloggaajien kirjoitukset erilaisista kirjoista ovat pitäneet lukunälkääni yllä koko ajan ja alkavan lukujumin sai selätettyä melko nopeasti lukemalla blogitekstejä. Ylipäänsä edellisen kuluvan vuoden aikana kirjablogiyhteisöllä on ollut todella suuri vaikutus itseeni. Paljon suurempi ja parempi kuin osasinkaan odottaa.

Ylitin myös itseni viime vuonna saamalla kasaan ennätyksellisen paljon luettuja kirjoja. Kirjoja kertyi huimat 30 kappaletta, joka ylitti Goodreads-tavoitteeni viidellä opuksella. Eihän määrä ole lopulta paljon, jos lasketaan kuinka monta kirjaa olen lukenut keskimäärin per kuukausi, mutta koska en ole jaksnut lukea moneen vuoteen näin monta kirjaa, niin määrä tuntuu huikean suurelta. Tämän innoittamana asetinkin tämän vuoden Goodreadsin lukuhaasteen luettavien kirjojen määräksi 30.

Ensimmäisen lukumaratonini valitut kirjat :D
Otin myös härkää sarvista ja osallistuin vuonna 2017 useampaankin lukuhaasteeseen ja maratoniin. Myös erilaisiin tempauksiin tuli osallistuttua. Mm. Prideviikon, Halloween, Suomi(ko)100 ja Uudelleen luettua -lukuhaasteisiin tuli osallistuttua. Maratoneista jäi päällimmäiseksi mieleen joulukuun superlukumaratoni, jolloin luettiin koko viikko lukumaratonien tyyliin. Haasteet ovat jaksaneet elävöittää omaakin harrastustani, niitä aina oikein odotti ja ne ovat saaneet omankin intoni heräämään. Kaavailisin mahdollisesti ensi vuodelle uutta lukuhaastetta. Haasteiden ja maratonien avulla olen kuitenkin oppinut sen kuinka mukavaa ja hauskaa on lukea ja osallistua yhdessä. On varsin ihanaa, että ihmiset jaksavat järjestää tällaisia yhteisiä juttuja, joihin voi osallistua hyvällä mielellä.

Vielä tähän lopuksi pieni yhteenveto Helmet-lukuhaasteesta 2017. Haasteen 50 kohdasta sain täydennettyä 26. En saanut haastetta kokonaan suoritettua, mutta tarkoitukseni ei ollutkaan yrittää saada täyteen kaikkia kohtia. 50 kirjaa vuodessa on kuitenkin itselleni niin suuri määrä, että tiesin jo alun alkaen etten tule lukemaan niin paljon. Haasteeseen oli kuitenkin hauska osallistua ja saavutin tavoitteeni, mikä oli vähintään puolien haastekohtien täyttäminen. En varsinaisesti valinnut lukemista haasteen mukaan, vaan lukupinostani löytyi hyvin kirjoja täyttämään haastekohtia. Yhteenveto haasteesta löytyy alta:

1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis: Theo Lawrence: Pimeä sydän
2. Kirjablogissa kehuttu kirja
3. Suomalainen klassikkokirja
4. Kirja lisää hyvinvointiasi
5. Kirjassa liikutaan luonnossa: J.R.R.Tolkien: Sormuksen ritarit
6. Kirjassa on monta kertojaa: Maria Turtschaninoff: Naondel
7. Salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja
8. Suomen historiasta kertova kirja
9. Toisen taideteoksen inspiroima kirja: Jennifer Donnelly: Kaunotar ja Hirviö: Kirjaan kadonnut
10. Kirjan kansi on mielestäsi kaunis: Maria Turtschaninoff: Maresi
11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja
12. Politiikasta tai poliitikosta kertova kirja
13. Kirja "kertoo sinusta"
14. Valitsit kirjan takakannen tekstin perusteella: Joanne Harris: Riimut
15. Kirjassa harrastetaan tai se liittyy harrastukseen
16. Ulkomaisen kirjallisuuspalkinnon voittanut kirja: Siri Pettersen: Odininlapsi
17. Kirjan kannessa on sinistä ja valkoista
18. Kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa: J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
19. Yhdenpäivänromaani: Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus
20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö: Linnea Parkkonen: 112 vihaan itseäni
21. Sankaritarina: Theo Lawrence: Hehkuva ruumis
22. Kuvitettu kirja: Patrick Ness: Hirviön kutsu
23. Käännöskirja: Becca Fitzpatrick: Riitasointu
24. Kirjassa selvitetään rikos
25. Kirja, jossa kukaan ei kuole: Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens!
26. Sukutarina
27. Kotipaikkakuntaasi liittyvä kirja
28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan: Siri Pettersen: Mätä
29. Kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia
30. Kirjan nimessä on tunne: P.C. Cast & Kristen Cast: Piinattu
31. Fantasiakirja: J.R.R.Tolkien: Hobitti eli sinne ja takaisin
32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta
33. Kirja kertoo Intiasta
34. Kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt
35. Kirjan nimessä on erisnimi: Maria Turtchaninoff: Anaché
36. Elämäkerta tai muistelmateos: Anne Frank: Päiväkirja
37. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoon kuuluu yli 20 teosta: P.C. & Kristen Cast: Valittu
38. Kirjassa mennään naimisiin
39. Ikääntymisestä kertova kirja
40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä: Han Kang: Vegetaristi
41. Kirjan kannessa on eläin: George R.R. Martin: Valtaistuinpeli
42. Esikoisteos: Jay Asher: Kolmetoista syytä
43. Kirja, jonka lukemista olet suunnitellut pidempään: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia
44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta
45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja
46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja
47. Kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit: Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
48. Kirja aiheesta, josta tiedät hyvin vähän
49. Vuoden 2017 uutuuskirja: Stephanie Garber: Caraval
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

Kiitos kaikille ihanasta vuodesta 2017! Koko blogistania teki kyllä vuodestani odotettua paremman monessa suhteessa. Tehkäämme tästä vuodesta vielä parempi! Vähän myöhässä, mutta hyvää Uutta Vuotta 2018!

4 kommenttia:

  1. Mukava kuulla onnistuneesta vuodestasi! Kuulostaa tutuilta ajatuksilta, sillä itsekin koen saavani enemmän irti kirjoista blogin ja eri haasteiden kautta. Onnellista vuotta 2018!

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva postaus! Ja tällä tavalla toisena uutena kirjabloggaajana oli ihana kuulla, että Suomen kirjablogi-yhteisö on vastaanottavainen. Hyvää Uutta vuotta 2018!

    http://muutamakirja.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ^^

      Vau, mahtavaa! Hienoa, että olet lähtenyt mukaan kirjabloggaamiseen. Lämpimästi tervetuloa ja lukemisen iloa vuodelle 2018!! :D Pitääpä käydä tutustumassa blogiisi.

      Poista