Victoria Aveyard: Punainen kunigatar (Punainen kuningatar, #1)

Veri jakaa ihmiset kahteen kastiin – punaisiin ja hopeisiin. Punaiset ovat rahvas, jota lähes jumalallisia voimia omaava hopeisten eliitti hallitsee.

Mare Barrow on 17-vuotias punainen taskuvaras ja joutumassa pian sotaväkeen. Tilanne muuttuu yllättäen, kun vastarintaliike Purppurakaarti horjuttaa hopeisten ylivaltaa, ja suojellakseen ystäväänsä Mare päätyy hopeisten keskuuteen. Siellä hänelle ja hopeisten hoville valkenee, että punaisesta verestä huolimatta Marella on oma, kuolettava voimansa.

Maresta tehdään hopeisten prinsessa, mutta maailmassa, jossa vallankumous ja rakkaus sekä valta ja oikeus kamppailevat, ei mikään ole mustavalkoista ja kuka tahansa voi pettää kenet tahansa.
_______________________________________________________________________

Alan olla erittäin tyytyväinen itseeni, sillä olen nyt tämän vuoden aikana saanut luettua ja aloitettua lukemaan suosittuja kirjasarjoja, jotka ovat menneet ohi niiden ilmestymisaikaan. Victoria Aveyardin Punainen kuningatar-sarja kuuluu näihin kirjoihin, ja täytyy sanoa että odotin innolla ensimmäisen osan lukemista. Rakastan kirjan alkuasetelmaa ja itseäni jotenkin koukuttavat tällaiset dystooppiset altavastaaja tarinat. Mutta en tuntunut aluksi pääseväni kirjan tarinaan sisälle, sillä mun päässä vaan kuiski se pieni ääni että "jep, mä oon tainnut lukea tämän tarinan aiemmenkin." En voinut olla vertaamatta kirjaa Suzanne Collinsin Nälkäpeli-trilogiaan, sillä Punaisessa kuningataressa on hyvin paljon samankaltaisuuksia Nälkäpelien kanssa. Pelkäsin etten pääsisi tarinaan mukaan ollenkaan, sillä se ei tuntunut antavan mitään uutta genrelleen.

"Olen vahinko. Olen valhe. Ja elämäni riippuu harhakuvan säilymisestä." (s. 132)

Onneksi noin ensimmäisten 50-60 sivun jälkeen aloin päästä tarinan syrjästä kiinni, enkä tarinan kunnolla käynnistyttyä pystynyt laskemaan kirjaa käsistäni. Kun kirjan tarina pääsee vauhtiin, tapahtumia ja jännittäviä juonenkäänteitä lentää ovista sekä ikkunoista ja tarina pysyy käynnissä koko ajan. Kerronta oli myös mukavan soljuvaa ja selkeää. Kirjoittaja myös viilaa lukijaa oikein kunnolla silmään, sillä viimeinen juonenkäänne tuli yllätyksenä tavalla taikka toisella. Itse osasin jo jotenkin arvailla, että jotakin mätää tässä on, mutta jotenkin kirjailija sai minut hieman uskomaa, että ehkä minä itse olen vain väärässä.

Pidin myös kirjan päähahmosta, Maresta, vaikka tämä tuntui välillä olevan vähän liiankin naiivi hahmo. Hän uskoo ehkä vähän liiankin helposti väärien ihmisten puheita, eikä ota varoituksia kuuleviin korviinsa. Tosin häntä viilataan niin huolellisesti linssiin, että en voi häntä syyttääkkään. Mare on kuitenkin ihailtavan päättäväinen ja voimakastahtoinen nuori nainen, joka ei ole saanut kaikista helpointa elämää elettäväksi. Hänestä jäi kuitenkin vielä paljon asioita pimentoon, joten seuraaviinkiin osiin jää hänestä vielä pureskeltavaa. Pidin myös muista hahmoista, sillä jokaisella on omat luonteensa sekä periaatteensa. Tavallista rakkaustarinaa Punaisesta kuningataresta ei kuitenkaan kehity, vaan hyvin geneerinen romanssi loistaa poissaolollaan. Pieniä ihastumis/rakkaus-fiboja kyllä välillä huomaa muttei kuitenkaan ylimaallisesti. Olin tästä hieman yllättynyt, sillä jotenkin olettamukseni oli jo kirjaa aloittaessani, että kirjan teemaksi nousee rakkaus voittaa kaiken. Propsit siis siitä, että Aveyard oli rohjennut kirjoittaa hieman erilaisen dytopian.

"Ja me nousemme - punaisena kuin sarastus." (s.46)

Onhan Punaisessa kuningataressa vähän sellaista tyypillistä "tavistytöstä tulee supertyttö"-meininkiä, eikä se paljon eroa muista YA-dystopioista.  Mutta eipä se niinkään haitannutkaan. Kirjan parissa viihtyy hyvin ja itsekin luin sen lähes yhdeltä istumalta. Kirja kärsii hieman joistakin juoniaukoista ja ehkä hienonlaisesta lapsenomaisuudesta, mutta ne voi melkein jo antaa anteeksi. Ehkä seuraavat osat tarjoavat vähän parempi rakenteisen tarinan. Pidin tästä kovin paljon, mutta ei se mikään "absolute fave" kuitenkaan ole. Jos on jo kyllästynyt nuorten aikuisten dytopioihin niin ei tämäkään tarina tarjoa mitään uutta.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 17. Kirja käsittelee yhteiskunnallista epäkohtaa
Spefi-lukuhaaste: 15. Spefikirja, jonka pääosassa on nainen
YA-lukuhaaste: Kirja, jonka voit lukea päivässä

Maria V. Snyder: Myrkyn oppitunnit (Yelena Zaltana, #1)

Yelena koulutetaan maistajaksi suojelemaan Komentajaa myrkyttämiseltä. Valek, Komentajan päävakooja, kouluttaa Yelenan, joka ei olekaan ihan tavallinen maistaja. Hän on orpokodin kasvatti, rajan toiselta puolelta, murhan tunnustanut nainen, jolla on akrobaattisia ja yliluonnollisia taitoja. Sitia ja Ixia ovat kaksi valtakuntaa, joiden välinen raja on tarkoin vartioitu. Valek on uskollinen komentajalleen, mutta onko hän uskollinen teloitusmääräykselle, joka Yelenalle langetetaan? Voiko rakkauden lupaus voittaa kuolemantuomion käskyt?
____________________________________________________________________

Löysin tieni Myrkyn oppituntien pariin jonkun blogin kautta, mutta enää en saa päähäni mistä blogista sen satuin bongasin. Mua viehätytti varsinkin kirjan tarina, sillä en ainakaan muistaisi lukeneen aiemmin samankaltaista teosta. En kuitenkaan lähtenyt millään suurella innolla lukemaan kirjaa, joka johtikin siihen että jätin kirjan hautumaan vähäksi aikaa. Huhtikuussa jatkoin taas kirjan parissa. Onneksi jatkoin kirjan lukemista, sillä Myrkyn oppitunnit osoittautui erittäin maukkaaksi teokseksi.

"Sinä kuitenkin pääsit aivan iholleni tunkeuduit suoniini ja kaappasit sydämeni." (s. 366)

Alun alkaen mua veti puoleensa kirjan tarina ja ennen kaikkea se, kuinka tarina käsittelee myrkkyjä teemanaan. Se tuntui heti raikkaalta tuulahdukselta vampyyrien ja muiden ihmispetojen rinnalla. Kirjan alkuasetelma on alusta asti mielenkiintoinen ja kutkuttava, kun päähahmo osoittautuu kuolemaan tuomituksi murhasta. Tuomion takana oleva teko antaa aluksi ymmärtää, että Yelena on rangaistuksensa ansainnut. Mutta tarinan edetessä Yelenasta ja tämän menneisyydestä saadaan selville asioita, jotka asettavatkin tapahtumat täysin eri valoon. Yelena on kuitenkin tuomittu kuolemaan hirttämällä ja vuoden vankeudessa olemisen jälkeen koittaa tuomion täytäntöönpanon aika. Yelenaa ei kuitenkaan hirtetä, vaan tämä saa ennenkuulumattoman tarjouksen Valek nimiseltä päävakoojalta. Hänen täytyisi toimia Komentajan maistajana, jolloin häntä ei hirettäisikään.

Myönnettäköön että olin alusta asti täysin koukussa kirjan tarinaan. Näiden asioiden lisäksi tarinassa on lisäksi monia muita käänteitä ja mielenkiintoisia elementtejä, jotka mutkistavat tapahtumia ennestään. Myrkyn oppituntien maailma ei ole täysin mustavalkoinen, ja kirja esittelee sekä hahmoja että tapahtumia monesta näkökulmasta. Kaikelle löytyy aina kolikon kääntöpuoli, kuten esimerkiksi vaikka Yelena pelastui hirttämiseltä, niin voi kuolema kohdata jo seuraavan suupalan aikana. Tarina kasvaa alkuasetelmastaan huimasti, jonka mukana myös Yelena ja Valek kehittyvät. Kirjan sisältämät juonenkäänteet olivat myös hyvinkin yllättäviä. Kirjan tarina on itse hyvin raastava. Jotenkin huomasin ajattelevani lukiessani Maria Turtchaninoffin Naondelia, sillä myöskin Myrkyn oppitunneissa käsitellään hyvin raskaita asioita. Se ei ole mikään iltasatu, vaan raaka, kova ja okainen selvitymistarina henkiin jäämisestä.

"Olin jäänyt orvoksi. Minua oli kidutettu. Minut oli myrkytetty. Minut oli kirottu taikavoimilla. Luettelo piteni päivä päivältä." (s. 151)

Mielenkiintoisinta onkin seurata miten Yelena muotoutuu työhönsä maistajan, miten hän kehittyy siinä ja miten se vaikuttaa häneen henkisesti. Pelastuksesta seuraama alkuhelpotuksen jälkeen iskee kuitenkin todellisuus taas vasten kasvoja, kun Yelenalle selviää mitä maistajan virka todellisuudessa tarkoittaa. Lisäksi taustalla kummittelee koko ajan pelko Yelenan murhaaman miehen isän puolelta. Yelena itse on todella mielenkiintoinen hahmo seurata, sillä hänen jokaista tuntemustaan kuvataan jatkuvasti, jolloin lukijana pystyy helposti seuraamaan miten tämä reagoi asioihin. Yelena tuntuukin reagoivat tapahtumiin aidosti, juuri niin kuin todellisuudessakin ihminen reagoisi. Hän joutuu kokemaan lähes koko tunneskaalan aina onnesta syvään pettymykseen. Hänen kehitystään on myös hienoa seurata, sillä hän muuttuu huimasti kohtaloonsa alistuneesta tyrmän rotasta vahvaksi ja määrätietoiseksi naishahmoksi. Muutkaan hahmot eivät jää Yelenanan varjoon, sillä kirja on täynnä aivan ihania hahmoja. Varsinkin Ari ja Janco olivat aivan upea kaksikko ja tykästyin näihin kahteen todella paljon. Myöskin Valek osoittautui yllättävän hyväksi hahmoksi, vaikkakin hänelle lämpenin  hitaasti.

"Taivaan värit mustuttivat tärveltyä maalausta, jonka päälle pikkulapsi olisi kaatanut vettä." (s.40)

Ja tietenkin tarinassa on mukana ripaus rakkauttakin. Myrkyn oppitunneissa rakkaus ei tosin kuitenkaan nouse pääosaan, vaan tarina keskittyy enemmän Yelenaan, tämän kehitykseen, myrkkyihin, salaliittoihin ja yliluonnollisiin kykyihin. Rakkaus nousee kehään vasta kirjan loppupuolella, vaikka tarinassa siitä ehdittiin vaivihkaa vihjaamaan aina välillä. Pidin todella paljon tästä, sillä Maria Snyder oli tällöin keskittynyt tarinan oleellisiin asioihin eikä tarina ruvennut polkemaan paikalleen. Pidin myös todella paljon siitä kuinka suuri osa myrkyillä oli tarinassa, sillä sen aikana ehditään perehtymään moniin myrkkyihin sekä niiden ominaisuuksiin.

Onko siis ylläty, että luin kirjan melkein yhdessä päivässä? Tätä kirjaa ei vain voi laskea käsistään, sillä sen suorastaan ahmii jännittävien juonenkäänteiden siivittäessä hahmoja eteepäin. On mielestäni sääli ettei kirja ole sen kummemin saanut huomiota osakseen, sillä Myrkyn oppitunnit on todella taidokas teos. Ilmeisesti sen tuntemattomuus kattaa läpi Suomen, sillä kolmatta osaa ei olla käännetty suomeksi lainkaan. Varasin kuitenkin toisen osan jo kirjastosta ja nyt sormeni kihelmnöivät päästä käsiksi siihen. Ensimmäinen osa antoi kuitenkin vihiä, ettei kaikkia kauhea ole takanpäin ja suurimmat koetukset saattavat olla vielä edessäpäin.

"Taistelkaamme rinnakkain ikuiset ystävät!" (s. 390)

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 33. Selviytymistarina
Spefi-lukuhaaste: 36. Spefikirja, jossa ruoka on suuressa osassa
YA-lukuhaaste: Kirjablogista bongattu kirja

Rick Riordan: Salamavaras (Percy Jackson, #1)

Mitä jos kuulisit olevasi Olympoksen jumalan puoliverinen jälkeläinen? Percy Jacksonin elämästä on leikki kaukana, kun antiikin jumalat, sankarit ja hirviöt muuttuvat todeksi…

”Me emme ole tyhmiä, Percy Jackson. Oli vain ajan kysymys milloin saisimme tietää, kuka sinä olet.” Mistä matikanope oikein puhuu? Se mitä newyorkilaiselle Percy Jacksonille tapahtuu kesken luokkaretken, on jotain ihan pimeää. Hän saa kannoilleen Kreikan mytologian pelottavimman hirviön ja päätyy Puoliveristen leirille, jossa häntä odottaa suuri tehtävä. Percyllä on kymmenen päivää aikaa etsiä ylijumala Zeuksen mestarisalama ja estää ihmiskunnan tuhoisin sota. Ilman itsepäistä Annabethia ja satyyri Groveria Percyllä ei ole toivoa. Sillä yksikään etsijä ei ole palannut elävänä retkeltään.
_____________________________________________________________________

Rakastan mytologiaa, mutta ennen kaikkea kreikkalainen mytologia on aina ollut kaikista lähimpänä sydäntä. Muistan etsineeni ala-asteikäisenä tietoa jatkuvasti netistä kreikkalaisista jumalistaa, jumaluuksista, sankareista, hirviöistä ja myyteistä. Jo tuolloin tajusin kuinka monimutakinen verkosto kreikkalaisen mytologian maailma on. Se vähän muistuttaa Salattuja elämiä (kaikki on kaikkien kanssa ja kaikki pettää toisiaan). Siitä huolimatta kreikkalainen mytologia on ollut itselleni todella tärkeä ja palaan nykyäänkin sen pariin mielelläni. Ei siis liene yllätys, että Rick Riordanin maailmanlaajuisen menestyksen saanut Percy Jackson-sarja löysi paikkansa lukulistaltani. Vaikka kuulin kirjasarjasta jo yläasteen alussa, niin en koskaan saanut itseäni tarttumaan siihen. Ennen kuin nyt.

"Meri ei pidä siitä, että se kahlehditaan." (s.362)

Täytyy sanoa, että Salamavarkaan tarina on erittäin mielenkiintoinen. Kirja kulkee jäntevästi ja tarkoitusperäisesti eteenpäin, eikä jää kovin kauaksi aikaa polkemaan paikoilleen. Okei, en välttämättä välittänyt episodimaisesta kerrontatavasta, sillä tapahtumat, paikat ja viholliset vaihtuvat luvuittain. Mutta koska kirjassa tapahtui koko ajan jotain niin mielenkiintokin pysyi yllä koko ajan, ja hups yhtäkkiä kirja olikin jo luettuna. Riordan on osannut hyvin sisällyttää tarinaansa aimoannoksen kreikkalaisia jumalia, mytologisia olentoja sekä näihin yhdistyviä myyttejä. Aluksi hieman mietin miten tällainen mytologinen maailma oikein istuu nykypäivään. Riordan on kuitenkin osannut ratkaista ristiriidat kekseliäällä tavalla, ja tuoda kreikkalaisen mytologian tähän päivään.

Tykästyin varsinkin kirjan jumaliin, jotka oli kuvattu todella taitavasti. Näiden erilaiset piirteet kuten luonne ja käyttätyminen tulivat mukavasti esiin, jotka sopivat heille hyvin. Ja täytyy myöntää, että olin googlettamassa monia jumalia jo ennen kuin sain kirjan luettua loppuun. Oli myös positiivinen yllätys, ettei Percyn isäksi paljastunut jumalista ylin, eikä hänestä olla vääntämässä tarinan aikana mitään Herkulesta. Percystä pidin hahmona todella paljon, sillä hänestä löytyy niin monia samaistuttavia piirteitä. Ennen kaikkea hän ei ole täydellinen, vaan hän oppii virheistään ja tuntemaan heikkoutensa sekä vahvuutensa. Muut hahmo jäivät taas itselleni vähän tylsiksi. Annabeth tuntui jo kertaalleen nähdyltä fiksulta naishahmolta nasevine repliikkeineen. Grover taas jäi mielestäni niin taka-alalle, etten oikein saanut hänestä kiinni. Hahmot kuitenkin täydentävät toisiaan loistavasti ja olihan heitä ihan kiva seurata.

"Yhtäkkiä minä vain huomaan, että olen missannut jotain, kuin maailmankaikkeudesta olisi irronnut palapelin pala ja minä olisin jäänyt tuijottamaan sen jättämää aukkoa." (s. 18)

Täytyy kuitenkin sanoa, ettei kirja napannut niin täysillä mukaan kuin odotin. Ehkä jos olisin lukenut tämän silloin ala-asteella, niin olisin varmaan pitänyt kirjasta paljon enemmän. Kirjasta nimittäin huomaa, että se on kirjoitettu lapsille ja nuorille, sillä kirjan kieli oli simppeliä ja helposti luettavaa. Olisinkin kaivannut hieman enemmän kuvailevampaa ja kielirikkaampaa tekstiä. Osa tarinan käänteistä olivat myös ainakin itselleni hyvin ennalta-arvattavia, vaikka pidinkin hyvin paljon kirjan tapahttumista ja siitä mihin ne johtivat. Sarjan tarina on kuitenkin vasta alussa ja Salamavarkaassa annettiin jo mielenkiintoisia väläyksiä tulevasta. Kirjan lopussa tarina nimittäin tuntuu saavan oikein kunnolla maata jalkojensa alle ja pyrähtävän kunnolla käyntiin. Mielenkiinnolla seuraan mihin tarina sankarimme johdattaa ja mitä kaikkea tarinasta ehtii saada selville. Ja unohdetaan se, että cool oli käännetty kuuliksi...

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 32. Kirjassa käydään koulua tai opiskellaan
Spefi-lukuhaaste: 40. Spefikirja, jossa on myyttisiä eläimiä
YA-lukuhaaste: Kirjassa on mieskertoja

Justin Somper: Kirottujen laiva (Vampiraatit, #1)

Kauheita vampiraatteja horisontissa!

On vuosi 2505 ja merirosvojen laivastot kylvävät kauhua Tyynellä valtamerellä. Miekkaa heiluttavat ja rommia hörppivät peruspiraatit kuitenkin kalpenevat merta ikuisesti seilaavien, verenjanoisten vampiraattien rinnalla.

Orpokodista myrskyävälle merelle pakenevat sisarukset Grace ja Connor Tempest oppivat, että legendat merta hallitsevista kammotuksista eivät olekaan pelkkää tarua.

Sisaruksista Connor päätyy merirosvojen laivaan, jota hallitsee tulisella temperamentilla varustettu kapteeni Molucco Wrathe. Gracen pelastaa alus, jonka miehistö liikkuu vain öisin. Lisäksi laivan kasvoton kapteeni tuntuu tietävän Connorin sisaruksista ja näiden edesmenneestä isästä melkeinpä kaiken.

Kaksosten yritykset löytää toisensa vaikuttavat tuhoon tuomituilta. Connorin aika kuluu raisuun merirosvoelämään totutellessa kun taas Grace saa kutsun aavelaivan suurelle juhla-aterialle...
______________________________________________________________________

"Valmistaudu tulevaan ja luota virran voimaan." (s.154)

Luin tämän kirjan ensimmäistä kertaa joskus yläasteella ja muistaisin pitäneeni siitä hyvin paljon. Pakko kyllä myöntää, että kirjan parissa pääsin seilaamaan meren synkimpiin syövereihin, eikä se ole aina hyvä juttu. Kirjan tarina on mielestäni todella hyvä ja kutkuttava sekä monella tavalla uniikki. Vampiraatteja, vampyyreja piraatteina! Onko moisesta ennen kuultu? Okei idea kuulostaa todella hämärältä ja itsekin mietin, että toimiiko tällainen konsepti todella. Kirja kuitenkin imaisi heti mukaansa ja muistaisin lukeneeni sen yhdessä päivässä. Justin Somper kirjoittaa sulavasti ja helppolukuisesti, joten tapahtumien seuraamisen suhteen ei tarvinnut kompastella. Mutta taas toisaalta olisin kaivannut vähän elävämpää kerrontaa, sillä paikoitellen kirja tuntui liiankin helpolta. Siis Somperin kirjoitustyylissä ei ole mitään vikaa, mutta olen vain tainnut tottua monisävyisempään kerrontaan.

Toisena mua häiritsi tapahtuma-ajankohta, joka on 2500 luvulla. En ymmärrä miksi ajakohdaksi on valittu vuosisata, joka on yli 400 vuotta edellä omasta ajastamme, eikä se siltikään tuntunut siltä. Itse olisin voinut sijoittaa tarinan suoraan 1600 luvulle, jolloin merirosvoin kulta-aika oli. Kaikki nykyaikaiset esineet ja asiat istuivat todella huonosti tarinaan, kun muuten tunnelma oli niin vanhan henkinen. Jos eletään 2500 lukua kirjailija olisi voinut keksiä paljon mielenkintoisempia kikkoja tarinaan ja sen kuljetukseen. Mutta ei, sillä merirosvot seilaavat tavalliseen tapaan laivoilla ja taistelevat miekoin ja keihäin. Ehkä Somperin oli tarkoitus saada mukaan enemmän naishahmoja, sillä tiedettävästi naisia ei päästetty laivoihin 1600 luvulla, sillä he toivat muassaan mukaa huonoa onnea. Tällöin vahvojen naishahmojen mukaantuonti olisi ollut haastavampaa. Plussaa siis tästä, mutta kuitenkin Somper olisi voinut rakentaa täysin uudenlaisen mielikuvitusmaailman eikä rakentaa tarinaa näin lähelle todellisuutta.

"Niin kaikki päättyy. Niin kaikki alkaa." (s.315)

Muuten kirjan tarina on erittäin kutkuttava, jos tiettyjen seikkojen ei anna häiritä liiaksi. Itselleni, joka on ollut aina kiinnostunut merirosvoista ja näiden elintavasta, kirja oli mukava makupala. Olin myös tyytyväinen, etteivät merirosvot olleet mitään verenhimoisia tappajia, vaan ihan leppoisaa porukkaa joita on kiva seurata. Itse päähahmot eivät itseäni järin hetkauttaneet, sillä sivuhahmot tuntuivat paljon kiinnostavammilta. Ensinnäkin hahmot eivät tuntuneet yhtään ikäisiltään, vaan huomattavasti vanhemmilta. Grace on nälli naishahmo, josta pidin aluksi, mutta hänen jääräpäisyytensä ja piittaamattomuutensa alkoivat taas ärsyttää loppua kohden. Ja hänen temppunsa johtavat sekä hänet Lorcanin pinteeseen. Bless you Lorcan! Ymmärrän tietyllä tavalla miksi Grace käyttäytyy miten käyttäytyy, mutta se menee vaan välillä liian yli. Connorista taas pidin paljon enemmän kuin Gracesta. Hän toimii paljon järkevämmin ja inhimillisimmin kuin kaksoissiskonsa. Tosin ihmettelin hieman miten hänet pestattiin niin helposti merirosvoksi iästään huolimatta.

"Mä rukouksen teillekin nyt tahdon lausua

Ja pyytää ettei vampiraatit...

...teihin kajoa." (s.13)

Kuten olettaa saattaa, niin en nauttinut kirjasta niin paljon kuin joskus muutama vuosi sitten. Mikä oli oletettavissa, kun makuni on hieman muuttunut ja kriittinen silmäni kehittynyt. Kliseitä kirja on täynnä, mutta muistaisin seuraavan osan olevan jopa yllättävämpi. Ei kirja kuitenkaan sysi huono ollut ja viihdyin sen parissa mukavasti. Aion kyllä lukea nyt sarjan loppuun, kun se aikanaan jäi niin kesken. Mutta yhtenä hyvänä puolena on, että pikkuveljeni innostui lukemaan kirjan, kun olin jättänyt sen keittiönpöydälle. Ehkä veljestä tulee vielä tulevaisuudessa oikea kirjatoukka?

Arvosana: 🌸🌸🌸

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 23. Kirjassa on mukana meri
Spefi-lukuhaaste: 6. Spefikirja, jonka kirjoittaja ei ole pohjoismainen tai anglo-amerikkalainen
YA-lukuhaaste: Kirja, jonka olet aiemmin lukenut
Jatkumo-lukuhaaste: 2. kirja

Hyvää vappua ja pikakatsaus huhtikuun kirjoihin

Hellouta kaikille ja oikein hyvää vappua! Täällä Etelä-Pohjanmaalla työväen juhlaa on vietetty kylmän tuulisessa sekä sateisessa säässä, joten paksumpaa takkia en ole vielä tohtinut laittaa kesäunille. Itselleni vappuun on tavallisesti kuulunut hengailua kavereiden kanssa sekä tietenkin ikivihreät sima ja munkit. Valitettavasti mikään näistä ei kuulu tällä kertaan vappuuni, sillä simat käyvät vielä puolitekoisina jääkaapissa ja munkit on jäänyt tekemättä kokonaan. Kaveritkin ovat teillä tietämätömillä, joten vapun olen siis junninut kotosalla. Ja ennen kun saatte sen käsityksen, että mun vappu on ollut jotenkin huono niin sanon tähän väliin, että kaikesta huolimatta vappu on ollut hyvinkin onnistunut ja kiva. Porukoitten luona oleminen on rentouttanut kummasti, kun on päässyt kunnolla irti arjesta ja saanut vain olla. Välillä on sitä vappua mukava viettää näinkin. Toivottavasti teidänkin vappu on mennyt hyvin :D.

Vielä tähän loppuun hyvin pikainen katsaus huhtikuun luettuihin kirjoihin. Niitä ei nimittäin ole. Maaliskuu meni lukemisen suhteen niin hyvin ja huhtikuun alussa lukufiilis oli melko korkea, että asetin huhtikuun alussa lukutavoitteenkin. Mutta se meni vähän penkin alle enkä ehtinyt lukea yhtäkään haasteen kirjoista loppuun. Punaista kuningatarta olen lukenut noin sata sivua ja nyt se odottaa yöpöydällä parempia lukuhetkiä. Mutta välillä käy näin. En yleensäkään ota paineita lukemisesta, sillä tiedän ettei siitä tule varsinkaan mitään jos väkisin yrittää lukea.

Sen puoleen mangojen osalta huhtikuu meni hyvin, sillä sain luettua yhteensä vähän yli 20 pokkaria. Mangoihin oli jotenkin helpompi tarttua, kun sain ladattua uuden sovelluksen kännykkään, josta löytyy sarjoja moneen lähtöön. Mm. Made in Abyss, Natsume´s Book of Friend, Bokurano, Land of the Lustrous sekä From Far Away ovat maistuneet hyvin. Näistä Land of the Lustrousista sain julkaisutahdin kiinni ja sarjasta kirjoittelinkin hieman toisessa blogissani. Käykää kurkkaamassa jos kiinnostaa. Toiseen blogiini pääsee TÄSTÄ. Mutta siis anyway, on ollut toisaalta kiva lukea mangaakin kunnolla taas pitkästä aikaa, sillä se on jäänyt erittäin vähälle viimeisen puolentoista vuoden aikana. Katsotaan miten lukuintoni herää jatkossa, mutta juuri nyt mangoihin tartun aivan mielelläni.

Miten sinun vappusi sujui?