lauantai 31. maaliskuuta 2018

Blogini täyttää vuoden!

Tarkastelen tässä yksi päivä vanhoja kirjoituksiani ja päädyin lopulta siihen ensimmäiseen, josta kirjabloggaaminen alkoi. Ja katsos vaan, kiinnitinkin huomiota julkaisupäivänmäärään ja todellisuus iski vasten kasvoja. Blogini on nimittäin tullut siihen pisteeseen, että se on ollut pystyssä yhden vuoden ajan. Vau! Tavallisesti blogieni synttärit menevät niine hyvineen ohi, enkä välttämättä edes tajua kiinniittää asiaan huomiota. Mutta nyt olen kerrankin virkkuna asialla.

Vuoden aikana on ehtinyt tapahtua yhtä ja toista. Suurimmalta osaksi aika on tuntunut menevän uusien asioiden opetteluun ja kirjabloggaamideeseen tutustumiseen. Katsotaan siis hieman mitä vuosi on pitänyt sisällään blogini osalta. Aloitin kirjoittamaan Musteen jäljet-blogia puolivakavissani, suuressa lukuinnossani. Sitä ennen lukufiilikseni olivat olleet melko köykäiset, enkä muutamaan vuoteen ollut lukenut kunnolla oikein mitään (mangojen ohella). Lähtökohdissa tarkoitus oli kirjoitella vain silloin, kun ehdin lukea jotain ja tavoite postaustahdille taisi olla minimissään yksi postaus kuukaudessa. Blogin myötä kuitenkin sain uutta puhtia lukemiseen. Lukutahti oli paljon tasaisempi kuin vuosiin, vähintään yksi kirja kuukaudessa. Tahti on myös kiihtynyt nyt viimeisinä kuukausina, sillä kolme kirjaa kuukaudessa tuntuu olevan nykyään ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

Blogin startatessa osallistuin myös ensimmäistä kertaa elämässäni lukuhaasteeseen. Helmet 2017 -lukuhaaste oli itselleni matalankynnyksen haaste, johon lähdin mukaan kokeilunhalusta. Helmien jälkeen pitkin vuotta tuli mukaan muitakin lukuhaasteita sekä lukumaratoneja, joihin rakastuin aivan valtavasti. Vuoden 2017 lopussa olinkin lukenut huimat 31 kirjaa, joka on enemmän kuin varmaan neljänä edellisenä vuonna yhteensä. Vuoden 2018 alussa aloin miettimään oman lukuhaasten aloittamista. Helmikuussa sitten starttasikin luotsaamani Monimuotoinen kirjallisuus -lukuhaaste ja nyt huhtikuussa alkaa Ajattomia satuja ja tarinoita 3.

Aloin miettimään myös, että mitä kirjablogin pitäminen on antanut ja onko se kannattanut. Oikeastaan olen kirjablogini sekä muiden kirjabloggaajien blogien kautta saanut todella paljon sisältöä elämääni. Okei, aina ei ole jaksanut kirjoittaa, eikä intoa ole joka kerta löytynyt muiden arkiaskareiden rinnalla. Mutta todellisuudessa tämä harrastus on antanut paljon enemmän kuin ottanut. Kun bloggaamisen on pitänyt vain harrastuksena eikä ole ottanut siitä sen kummemmin paineita, niin tekstien kirjoittaminenkin houkuttaa paljon useammin. Tämän harrastuksen avulla olen myös saanut paljon uusia tuttavuuksia ja aina on löytynyt joku, jonka kanssa voi innostuksensa jostain teoksesta jakaa. Yleensäkin kirjabloggaamista oli tosi hauska ja innostavaa lähteä harrastamaan, kun muilta kirjabloggaajilta tulee kannustusta. Myös muiden blogien aktiiviminen seuraaminen on aina jaksanut innostaa uudestaan lukemaan, kun oma lukuinto on ollut hukassa. Toiseen miettimääni kysymykseen vastaankin, että kyllä blogin aloittaminen kannatti. Toivottavasti tämä blogi pysyy vielä elossa monta vuotta. Kirjoittaminen ei kuitenkaan lopu niin kauan, kun itselläni siihen mielenkiintoa riittää.

Toivotan vielä kaikille suklaan ja herkkujen täyteistä pääsiäistä!

sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Ajattomia satuja ja tarinoita 1.4 - 30.9 (3. kierros)


Yöpöydän kirjat -blogin Niina T. jatkoi helmikuuhun asti Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn aloittamaa lukuhaastetta, jossa luettiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden klassikoita. Aiemmilla kierroksilla en ole kovin ehtinyt lukea mitään lukuhaasteeseen kuuluvaa, enkä ajatellutkaan lähteä haasteeseen mukaan. Haasteen tullessa loppusuoralleen jäin kuitenkin harmittelemaa, etten ehtinyt hypätä mukaan haasteeseen, sillä kiinnostukseni aihepiiriä kohtaan alkoi heräämään vasta tuossa kohtaa. Onneksi Niina lähestyi minua twitterissä ja kysyi haluaisinko vetää haasteen kolmannen erän. Tietenkin yllytyshulluna tartuin innolla tilaisuuteen.

Haaste jatkuu samalla tavalla kuin edellisetki. Yhdenkin teoksen lukeminen riittää, mutta voit lukea niin paljon kuin haluat, joko lapsuuden suosikkeja tai itselle ihan uusia teoksia. Haaste alkaa aprillipäivänä eli 1.4 ja päättyy 30.9. Aikaa on siis puoli vuotta. Mukaan voi ilmoittautua kommentoimalla tähän postaukseen. Myös blogittomat tai Twitterissä/Instagramissa olevat lukijat voivat osallistua haasteeseen. Jatkan myös tavallista perinnettä, eli haasteen päätyttyä teen lokakuun alussa koostepostauksen, johon kommentoineiden luetut kokoan listaksi. Somessa haasteen löytää tavalliseen tapaan tunnuksella  #lanuklassikot.

Tervetuloa mukaan!


Haasteessa mukana:
Mai Laakso / Kirjasähkökäyrä
Hanna-chan / Musteen jäljet
Jenny / Kirjojen pyörteissä
Jokke / Jokken kirjanurkka
Aletheia / Kirjoihin kadonnut
Paula / Kirjanmerkkinä lentolippu

torstai 22. maaliskuuta 2018

Series I want to finish

Kirja-arvioita on tullut postattua nyt mukavaan tasaiseen tahtiin, joten vaihdetaan hieman sävellajia ja puhutaan hieman Jatkumo-lukuhaasteen innoittamana sarjoista. Ikuinen lukutoukka-blogin Niina kirjoitteli tässä jonkin aikaa sitten sarjoista, jotka hän haluaisi lukea loppuun. Ja koska olen niin pahasti vaikutuksille altis, niin poimin idean härskisti omaankin blogiini. Ei sen puoleen, sillä lukujonossani on tällä hetkellä useita keskeneräisiä kirjsarjoja. Ne jotenki passaavat kasaantua vaivihkaa, enkä tunnu koskaan saavani päätökseen yhtäkään, kun aina aloitan vain uusia sarjoja. Olen nyt kuitenkin pyrkinyt ottamaan niskasta kiinni ja saada tämän vuoden aikana päätökseen edes pari sarjaa. Mangasarjoja en nyt ole tähän listannut, sillä mulla on tällä hetkellä ainakin 40 sarjaa kesken.

Mutta lyhyestä virsi kaunis; haluaisin lukea loppuun seuraavat sarjat (suluissa on merkittynä kuinka monta osaa olen lukenut osien kokonaismäärästä):


Siri Pettersen: Korpinkehät (2/3)
Rakastuin tähän sarjaan suuresti sen ensimmäisen osan myötä. Uniikki ja mielenkiintoinen maailma sekä pidettävät hahmot jaksavat innostaa jatkamaan lukemista. Toinen osa pyöri kuitenkin hieman liikaa ympyrää, jonka johdosta en ole saanut aikaiseksi tarttua kolmanteen osaan. Jahka saan lukujonoa lyhennettyä ja tentit pois alta, niin palaan kyllä viimeisen kerran Hirkan maailmaan.

George R.R. Martin: Tulen ja Jään laulu (2/7)
Mulla menee varmaan seitsemän vuotta näiden kirjojen lukemiseen, sillä ensimmäisen ja toisen osan välillä oli lähes vuosi. Tää sarja kuitenkin vaatii tietyn mielentilan, että sen mammuttikirjoja viitsii aloittaa lukemaan ja vielä lukea loppuun asti. Odotellessani uuttaa lukupuuskaa sarja saa muhia kaikessa rauhassa.

Maria Turtschaninoff: Punaisen luostarin kronikoita (2/3)
No tätä sarjaa en yksinkertaisesti ole lukenut vielä loppuun sen takia, koska viimeinen osa ei ole vielä ilmestynyt. Tämä sarja on niin huikea ja käsittelee tosi ajankohtaisia asioita. Twitter-niminen lintu kuitenkin lauloi, ettei viimeisen osan ilmestymiseen mene enää kauan. Kihisen aivan innosta, sillä haluaisin jo tietää miten sarja päättyy. PS. lukekaa Maria Turtchaninoffin kirjoja!


Kristin & P.C.Cast: Yön talo (4/12)
Tämä sarja tuntuu olevan oikea musta lammas, sillä en oikein tiedä pitäisinkö siitä vai en. Sarja on tarjonnut todella hyviä hetkiä, mutta taas toisaalta olen saanut myös pettyä sen tempauksiin. Nyt sarja on kuitenkin sen verran hyvässä kohdassa ettei tätä voi keskenkään jättää. Kirjat ovat onneksi nopealukuisia ja sopivat pieneksi iltapalaksi.

Sini Helminen: Väkiveriset (1/3)
Vaikka Kaarnan kätkössä ei ollut mikään tajunnan räjäyttävä lukuelämys, niin pidin kuitenkin sen verran paljon sarjan elementeistä, että haluan nähdä miten Helminen ammentaa tarustoa muissa osissa. Toiseen osaan olisi varmaan aika tarttua jahka saan sen kirjastosta käsiini.

Lene Kaaberbøl: Katrionan tarina (2/3)
Muistaisin lukeneeni tätä sarjaa joskus yläasteella. Luin kaksi ensimmäistä osaa ja aloitin mielestäni jo kolmattakin, mutta kirja jäi kesken ja sarja vaipui unholaan. Muistikuvat ovat kuitenkin sen verran huterat kirjan tapahtumia ja hahmoja kohtaan, että taitaa olla turha enää hypätä suoraan kolmanteen osaan. Sarja olisi siis tarkoitus ottaa uudelleen luettavaksi. Muistan tykänneeni sarjasta aikanaan, joten nyt on samalla hyvä katsoa onko kirja todella niin hyvä kuin muistan.

Becca Fitzpatrick: Langennut enkeli (3/4)
Tää sarja painii vähän samassa painosarjassa kuin Yön talo-sarja, sillä toisaalta pidän siitä ja toisaalta taas en. Sarjassa tympii ehkä eniten sen ennalta-arvattavuus ja ärsyttävä päähahmo, mutta osaa sarja vetää jalatkin alta todella hyvin. No, kun on enää yksi osa lukematta, niin ei leikkiä enää voi jättää kesken.

J.R.R.Tolkien: Taru sormusten herrasta (1/3)
Kuinkahan monta halvatun kertaa aloitin ensimmäisen osan lukemisen enkä päässyt Bilbon syntymäpäiväjuhlia pidemmälle. Mutta nyt olen sivistänyt itseäni tämänkin kirjan avulla. Kirja ei oikeastaan iskenyt niin kovaa mitä elokuvat aikoinaan ja Tolkienin kirjoitustyyli on aika pitkäveteistä. Ekan osan jälkeen on kuitenkin pakko jatkaa muidenkin osien parissa jossain vaiheessa. Sen verran tuju tapaus Taru sormusten herrasta on, että sitä voisi verrata Tulen ja jään lauluun.

Laini Taylor: Karou-trilogia (2/3)
Olenko jo kertonut kuinka upea tämä sarja on? Aikanaan kun luin ensimmäisen ja toisen osan olin haltioissani. Näin vetovoimaista tarinaa ei ollut tullut pitkään aikaan vastaan. Siis odotin ja odotin sarjan viimeisen osan suomentamista kuin susi täysikuuta. Aivan turhaan. Suuressa katkeruudessa sarja jäi sitten kesken. Mutta aioin nyt lukea jossain kohtaa sarjan uudestaan, tällä kertaa loppuun asti. Hyllyssäni nimittäin odottaa sarjan viimeinen osa englanniksi.

James Dashner: Maze Runner (1/5)
Ensimmäinen kirja ei ollut täysi tyrmäys, mutta nautin silti kirjasta todella paljon. Kiinnostavaa on nähdä mihin vaaroihin ja koettelemuksiin nuoret joutuvat jatkossakin. Toivottavasti sarjan suomennoksen ei vain ole käynyt samoin kuin Karou-trilogialle.


Justin Somper: Vanpiraatit (2/3)
Tämä sarja kuuluu myös samaan kastiin Katrionan tarinan kanssa. Sarjan lukemisen kanssa kävi melko lailla hyvin pitkälti kuin Katrionankin, jota harmittelen aika ajoin. Ensimmäinen kirja on kuitenkin uusinta lukemisena yöpöydällä, joten ehkä saan sarja luettua vihdoin jossain hamassa tulevaisuudessa.

Erika Vik: Kaksoisaurngot (1/3)
Tutkaillessa listaa huomasin, että sille on eksynyt hyvin vähän suomalaisia sarjoja. Kaksoisauringot eivät kuitenkaan häviä kansainvälisillekaan sarjoille. Viihdyin ensimmäisen tiiliskiven parissa niin hyvin, että odotan jo innolla toisen osan lukemista. Ehkä sitten joskus... jahka lukupino pienenee...

Libba Brey: Gemma Doyle (1/3)
Siis jos jokin sarja on osoittautunut täydeksi positiiviseksi yllätykseksi niin se on Gemma Doyle -sarja. Kirjan tarina vetäisi mukaansa ja viktoriaaninen miljöö antoi kivan säväyksen juonelle. Tämänkin sarjan suomennos on kuitenkin valitettavasti jätetty ekaan osaan. Onneksi meillä on Adlibris, josta on helppo tilata vieraskielisiäkin kirjoja. Kaksi seuraavaa osaa nimittäin oodottavat jo kirjahyllyssä.

Maria V. Snyder: Yelena Zaltana (1/3)
Rehellisesti sanoen, en ole aivan täysin vielä lukenut sarjan ensimmäistä osaa loppuun, mutta ynnään sen kuitenkin listalle. Sarjan tarina tuntuu erittäin monisävyiselta ja mustalta, joka vetosi minuun alkujaankin. Ainakin ensimmäistä kirjaa lukiessa tunnet selvästi kuinka kuolema löyhyyttää sekä sinun että päähahmon niskakarvoja joka käänteessä. Pitää jatkaa kirjan lukemista jossain vaiheessa, sillä haluan saada tietää jatkosta lisää.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Henry Aho: Arvet - romaani kiusatuista


Lailan vanhemmat päättävät muuttaa Vaasasta Teuvalle ja Laila joutuu vaihtamaan koulua. Perheen äiti on japanilainen, ja Lailankin ulkonäkö on suomalaisessa pikkukylässä eksoottinen. Uudessa koulussa se riittää kiusaamisen aiheeksi. 

Useita lasten- ja nuortenkirjoja kirjoittanut Henry Aho paneutuu uudessa kirjassaan monelle liiankin tuttuun aiheeseen, koulukiusaamiseen. Hän on kerännyt kirjaa varten todellisia kokemuksia yläasteen oppilailta, mutta niistä koottu tarina on fiktiivinen. Kirjassa seurataan useamman kouluvaikeuksista kärsivän nuoren ja heidän perheidensä elämää. Kouristava jännitys pitää lukijaa otteessaan: miten Jarkko selviää koulupäivästä, mitä Tomi taas keksii hänen kiusakseen, saako Laila lopetettua viiltelyn, eikö kukaan puutu tähän kaikkeen! Kirjan teemaksi ei lopulta nouse väkivalta ja itsensä vahingoittaminen, vaan vaihtoehtojen näkeminen ja kasvu. Monille jää tapahtumista lähtemättömät arvet, mutta heillekin ne merkitsevät uudistumista.

Arvet-romaani on rankka tarina, joka voisi olla totta. Tämä nuortenkirja kuuluu myös opettajainhuoneeseen ja vanhemmille.
_______________________________________________________________________

Tasainen postaustahti jatkuu vieläkin. Viimeinen tämän kuun tavoite kirja, Henry Ahon Arvet, osui sattumoisin silmiini kirjaston hyllyllä joskus kauan sitten viime vuoden puolella. Kirja melkein unohtui lukupinon syövereihin, josta sen sitten muistin onkia, kun huomasin sen eräpäivän lähestyvän. Meinasin myös aluksi palauttaa kirjan suoraan lukemattomana kirjastoon, jotta saisin aloittaa muita lukupinon kirjoja. Luin kuitenkin kertaalleen kirjan takakannen, joka oli karmeudessaan ja surullisuudessaan niin koskettava, että päätin kuitenkin saada kirjan luetuksi. Lopuksi luinkin kirjan vuorokaudessa.

Arvet - romaani kiusatuista kertoo nimensä mukaisesti kiusaamisesta ja kiusatuista. Aihe on itselleni hyvin henkilökohtainen, sillä jouduin koulukiusaamisen uhriksi sekä ala- että yläasteella. Tämän takia kiusaamisesta puhuminen, sen estäminen ja siihen puuttuminen ovat hyvin tärkeitä asioita sekä mulle, että varmaan monelle muullekin. Kirja tuli erityisesti iholle juuri sen takia, koska olen ollut itsekin kiusattu. Kirjassa kuvataan vielä kiusaamisen pahimpia muotoja eli tönimistä, väkivaltaa ja tavaroiden varastamista. Kirjassa ei kuitenkaan unohdeta painottaa sitä, että kiusaamisen muotoja on hyvin erilaisia.


"Melkein kuin joku odottaisi toukan kehittyvän perhoseksi vain siksi, että voisi repiä hitaasti sen siivet irti." (s. 7)


Kirjassa päästetään ääneen kolme kiusattua, jotka ovat kaikki erilaisia ja joita kiusataan eri asioista. Mulle oli myös pienoinen yllätys, että myös kiusaaja päästettiin ääneen välillä. Monen kertoja avulla kirja pysyy kiinnostavana ja tarina saa monia erilaisia näkökulmia sekä monitahoisuutta. Välillä kuitenkin tuntui, että liian monta asiaa on mahdutettu yksien kansien väliin.  Asiat myös tapahtuvat ehkä vähän turhankin johdonmukaisesti ja kirja hieman toistaa itseään.

Tarinan hahmot ovat kaikki mukavan erilaisia ja valitettavasti he ovat juuri erilaisuutensa takia kiusattuja. Laila on kaunis aasialaisia piirteitä omaava Vaasasta muuttanut uusi tyttö, Jarkko on herkkä runopoika ja Milla on hieman yksinkertainen ja naiivi uskovaisen perheen kasvatti. Kirja tuo kaikista parhaiten esiin nuorten ajatukset sekä näiden tunteet heitä ympäröiviä ihmisiä kohtaan. Nuorten ajatusten kautta päästään hyvin perille heidän perheestä, ystävistä ja taustoista. Ennen kaikkea kirjassa tulee hyvin esiin, se miten nuoret oikeasti ajattelevat. Eivät he tosissaankaan välttämättä ajattele tekojensa seuraamuksia, mutta mielestäni kirjassa sillä puolustellaan liikaa nuoria. Nuorten älykkyyttä tunnutaan hieman aliarvioivan, vaikka tosi juttu onkin etteivät nuoret ajattele samalla tavalla kuin aikuiset. Tämä näkyy varsinkin Tomin hahmossa, sekä kirjan lopetuksessa. Kouluarjen karuutta on tuotu myös hyvin esiin myös opettajien kautta, joiden näkökulmia päästään seuraamaan parin kappaleen ajan. Niin pelottavalta ja inhottavalta se tuntuukin, niin joidenkin opettajien asenne koulukiusaamista kohtaan on tosissaankin samanlainen kuin kirjassa on esitetty.


"Miten kaikki voikaan muuttua pienestä asiasta. Niin pienestä, että sitä ei tajua kun se tapahtuu, mutta se muuttaa kaiken peruuttamattomasti." (s. 258)


Kirjan lukemisen jälkeen jäi eittämättä paha mieli ja se pysäyttää todella miettimään kiusaamista ja sen seurauksia. Kirjan lopetus jätti vähän kylmäksi, sillä se tuntui vähän epäsuorasti puolustavan kiusaajia. Kiusaajan kohtalo oli myös toisaalta kaksipiippuinen juttu, sillä toisaalta hän sai ansionsa mukaan, mutta toisaalta taas hän ei varsinaisesti saanut oikeaa rangaistusta teoistaan. Tekojensa seuraustensa tajuaminen tuo oman taakan, mutta itse en ainakaan olisi valmis antamaan kiusaajilleni niin helposti anteeksi. Kiusaajan tausta antaa ymmärrystä teoille mutta ne eivät ole silti hyväksyttäviä. Toisaalta anteeksiantaminen on osa henkistä kasvamista. Tarina jättää kuitenkin arvet sekä lukijaan, että hahmoihin, jotka haalenevat mutteivat koskaan katoa. Kirja olisi hyvä luettavksi vaikka yläasteella äidinkielen tunnilla, sillä se antaa melko todellisen ja raa'an kuvan kiusaamisesta. Yleensäkin kirja olisi hyvä luoetteva sekä nuorille, että nuorille aikuisille, kuin myös aikuisille. Vaikka tarina on fiktiota sen sisältämiä asioita tapahtuu oikeastikin.

Arvosana: 🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 1. Kirjassa muutetaan
YA-lukuhaaste: Kirja käsittelee mielenterveyttä

sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

L.K.Valmu: Poika - murha seitsemännellä luokalla


Kun Hege aloittaa yläasteen Helsingin Klassisessa Yhtenäiskoulussa, hän kuulee ensimmäisen kerran Teemu Vallasta. Silloin tämä on jo kuollut. Historian opettajan ja koulun terveydenhoitajan poika on menehtynyt kesällä insuliinin yliannostukseen koulun opettajien perinteisellä mökkireissulla, jolle on tällä kertaa osallistunut poikkeuksellisesti myös Teemu ystävänsä Elian kanssa. Omia teitään kulkeva Hege tutustuu uudessa koulussaan taideluokalla opiskelevan Eliaan, jonka kanssa päätyy pohtimaan Teemun kuolemaa. Oliko se sittenkään tapaturma? Hegen on pakko puhua asiasta enolleen Olalle, joka toimii Helsingin poliisin murharyhmässä rikostutkijana.
___________________________________________________________________

Joskus pari vuotta takaperin mulla oli aivan jäätävä dekkari-himo ja ahmin niitä järjettömän paljon lyhyessä ajassa. Innon haalistuessa en ole liiemmin rikosdekkareihin tai -romaaneihin tarttunut. Jotenkin Poika - murha 7. luokalla tarttui kuitenkin mukaan kirjastosta jonkin aikaa sitten, kun löysin sen uutuuksien hyllystä. Kirjassa vetosi varsinkin sen miljöö, sillä nuorille suunnattuja dekkareita ilmestyy erittäin harvakseltaan Suomessa ja varsinkin suomalaiselta kirjoittajalta. Alkuasetelma oli myös ihan oivallinen ja henkilöissä, etenkin päähenkilö Hegessä, potentiaalia.


"Ne taisivat olla ensimmäiset sanat, jotka poika englannin erityistunnilla sanoi. Toivottavasti ne eivät olleet totta." (s. 257)


Kirja on kuitenkin melko hidas alkamaan ja varmuuteen murhasta päästään vasta useamman kappaleen jälkeen. Kirjaa ei ollut varsinaisesti tylsää lukea, mutta olisin toivonut, että itse asiaan oltaisiin päästy aikaisemmin. Pidin kuitenkin siitä miten tarina oltiin rakennettu diabeteksen, koulumaailman ja rikostutkinnan ympärille. Nämä aiheet tuntuivat ehkäpä hitusen kuivakoilta, mutta toimivat kuitenkin pääasiassa ihan hyvin. Kirjasta jäi kuitenkin puuttumaan loppuratkaisun jännitys sekä se tuttu pieni kihelmöinti niskassa. Loppuratkaisun hetkille yritettiin luoda jännitystä monin kääntein, mutta yritys jäi silti hieman latteaksi.

Henkilöhahmoilla oli todella paljon potentiaalia nosuta kiinnostaviksi, mutta jäivät silti yksiulotteiseksi. Hege varsinkin on mielenkiintoinen hahmo ja kirjoittaja leikittelee hänen todellisella sukupuolellaan yhden luvun verran. Hege tuntuu saavan paljon selville murhan suhteen ja vaikuttaakin todella älykkäältä tapaukselta. Valitettavasti viimeisissä kohtauksissa hänet heitetään tekemään tyhmiä päätöksiä, jotka musertaa hahmon uskottavuutta. Muut hahmot olivat myöskin ihan kivoja tapauksia ja tykkäsin siitä, että tarinaa päästiin seuraamaan useamman henkilöhahmon näkökulmasta. Hahmoja tuntuu kuitenkin olevan pari liikaa ja niitä karsimalla tarina olisi saatu toimimaan paremmin. Varsinkin sen takia joidenkin hahmojen posijättäminen olisi ollut hyväksyttävää, koska en ymmärtänyt näiden tarkoitusta olla tarinassa mukana.


"Onko sinun pakko kertoa, mitä tiedät?"
"Jätätkö sä mulle vaihtoehtoja?"
"Sinä tuhoat minut!"
"Se ei ole mun tarkoitus."
Teemu hymyilee.
"Miksi sitten?"
"Koska se, mitä sä teet, on väärin." (s. 29)


Poika - murha seitsemännellä luokalla oli ihan kelpo nuorten dekkari, joka tarjoaa ihan kelvon murhatapauksen. L.K.Valmu kuljettaa tarinaa kivasti eteenpäin, muttei onnistu kuitenkaan nostamaan tarinan jännitettä. Murhaajan perusteet olivat myös melko löyhät eikä loppuratkaisu ollut niin karmiva kuin olin luullut. Kirjan luettuani lukufiilis oli pääasiassa vaan ookoo, eikä kirja aiheuttanut mitään ihmeellisiä rektioita. Loppufiilinki oli aika "jaa siinäkö se olikin". Kirja ei huono ole, mutta unohtuu todennäköisesti hyvin lyhyen ajan sisällä.


Arvosana: 🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 22. Kirjassa on viittauksia populaarikulttuuriin
YA-lukuhaaste: Kirja jota et muuten lukisi

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksoisauringot, #1)


Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on eristäytynyt, viskiä suruunsa pahoina päivinä kiskova herrasmies, joka ennen rakasti naisilta saamaansa huomiota. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. 

Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Asenteet seleesejä kohtaan ovat koventuneet, ja Corildon pelkää tytön menehtyvän Seuran tiloihin; se lietsoisi vihaa entisestään. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Mitä luonnottomiksi muuttuneille tuulille on tapahtumassa? Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?
____________________________________________________________________

Kyllä, vihdoin ja viimein eksyin tämän kirjan pariin. Mun oli tarkoitus lukea tämä kirja jo paljon aikasemmin, mutta sen edellä oli useampi muu kirja, jotka piti saada luettua ennen eräpäivää. Joten kirjan lukeminen venähti tännekin asti. Aloitin kirjan lukemisen hieman varovaisesti, sillä olin kuullut siitä niin paljon hyvää, että minua vähän epäilytti pidänkö itse kirjaa niin hyvänä kuin puhuttu on. Onneksi pelko osoittautu turhaksi, sillä Hän sanoi nimekseen Aleia on aivan upea teos!


"Valo paloi hänen sisällään, se syöksyi esiin silmäkulmista, lohkeilevan lakan peittämien kynsien alta, seitteinä sinisistä suonista." (s. 100)


Kirjan tarinan sisälle pääseminen otti hieman aikansa, sillä Erika Vikin huolellisesti rakentama maailma tuntui niin laajalta ja uudelta. Olisin halunnut heti ymmärtää paremmin kirjan maailmassa tapahtuvia asioita kuten Mahtia, huonoja tuulia, varjomaailmaa jne. Jumituin siis välillä lukemisessani, kun yritin saada asioita loogiseen järjestykseen päässäni. Kun kuitenkin irrottauduin liiallisesta yrityksestäni päästä heti kaikesta kärryille, tarina imi heti mukaansa.

Hän sanoi nimekseen Aleia on mukavan erilainen ja tuoreelta tuntuva teos. Se ei ole täynnä YA-kirjojen imelää rakkautta, mutta se ei ole myöskään Nälkäpelin ja Labyrintin kaltainen hengissäselviytymispeli. Se on täysin oma kertomuksensa, jossa yhdistyy monia elementtejä, joita ei kirjallisuudessa paljon näe.


"Ja jälleen kaikki oli rikki, yhdestä synkästä ajatuksesta, jota hän ei edes uskaltanut ajatella loppuun saakka." (s. 259)


Fantasia-kirjallisuutta paljon lukeneena oli hienoa huomata, ettei kirjassa käytetty tyypillisiä genreen rinnastettavia miekkoja tai keihäitä, vaan tuliaseita. Myöskin hahmojen matkaaminen paikasta toiseen käy junalla, vankkureilla sekä laivoilla. Rakastinkin kirjan ihanaa steampunk-henkeä, sillä se toi kirjaan erikoisen säväyksen. Myös tietty villin lännen meininki kutkutti hermojani kivasti. Sen henkisiä kirjoja ei nykyään paljon tehdä, mikä on sääli, sillä vanhalänsi-teema on todella mielenkiintoinen ja mahdollisuuksia täynnä, kuten Vik osoittikin. Vaikka kirjassa on näin paljon erilaisia elementteja oli hienoa huomata kuinka hyvin ne istuivat samaan maailmaan. Varsinki villi länsi ja magia eivät yleensä kulje käsi kädessä, mutta Hän sanoi nimekseen Aleiassa ne toimivat erittäin hyvin yhteen.

Vikin eloisa ja monimuotoinen kirjoitustyyli antaa myös kirjalle paljon, sillä Vik ei ole käyttänyt tavallisimpia ja kulutettuja siteerauksia ja kielikuvia, vaan on keksinyt omat vastineet kuvaamaan hahmojen tunteita tai tilanteita. Kirjaa oli helppo lukea, kun kirjassa ei kierrätetty samoja kulutettuja asioita, vaan mielenkiinto säilyi koko ajan kauniin hersyvän ja monisanaisen kirjoitustyylin ansiosta. Vik on onnistunut livauttamaan myös hauskoja kommentteja ja sivalluksia hahmojen suuhun, joka piristi lukemista synkkien hetkien jälkeen.


"Ei mitään liian pientä, ei mitään liian suurta. Koko maailma yhtä silmiemme alla." (s. 327)


Tykästyin myös tarinan hahmoihin todella paljon. Hahmot ja näiden väliset suhteet olivat myös yksi iso asia, miksi halusin niin kiivaasti lukea kirjaa koko ajan eteenpäin. Hahmot ovat mielenkiintoisia, pidettäviä ja todella monisyisiä. Heistä ei myöskään selviä kaikkia asioita kerta heitolla, vaan kirjoittaja hieman kiusaa lukijaa pihtaamalla jännittäviä asioita hahmoista. Kirjan loppuessa läheskään kaikkea ei olla saatu hahmoista paljastettua. Kuitenkin heistä ja heidän menneisyydestään on annettu mielenkiintoisia johtolankoja, joita on varmasti kiinnostavaa lähteä seuraamaan seuraavien osien myöstä.

Hahmojen väliset suhteet olivat, jos eivät muuta niin oivallisesti rakennettuja. Suhteet kehittyvät hahmojen välillä tarinan edetessä, mutta siltikään ei käy täysin selväksi mitä hahmot toisilleen ovat. Tästä oivana esimerkkinä Corildon ja Aleia, joiden suhde on mielenkiintoisin mistä olen vähään aikaa lukenut. Pieni yllätys oli tarinan rakkausteema, joka oli yllätys sekä lukijalle että hahmoillekin. Se ei kuitenkaan mene liian siirappiseksi, vaan oikeastaan sitä oli todella hauska seurata ilman typerää teinikonhotusta. Rakkaus ei myöskään nouse liian suureen osaan, että se söisi pohjaa muilta tarinan tapahtumilta.


"Kuule Rond, sä voisit käydä etsimässä jostain kaivon ja hankkiutua sen pohjalle" (s. 469)


Hän sanoi nimekseen Aleia oli todella mielekäs lukukokemus ja suomalaisen fantasian parhaimmistoa. Se tuntui sekoitukselta Odininlasta ja Lonely Rangeria, sekä stemapunkia ja magiaa. Erika Vik on selvästi miettynyt ja rakentanut tarinansa maailmaa pitkään, mikä todella suuri ilo. Kirjoittajan palo tarinaa ja hahmoja kohtaan hohkaa rivien välistä, jolloin itsekin innostuin tarinasta vielä enemmän. Yli 500 sivua ei tuntunut lankaan suurelta määrältä tarinan parissa. Aleian ja Corildonin ovat selvästi vasta matkansa alussa, joka kulkee vaarallisen lähellä paljastumista ja hengenlähtöä. Onneksi toinen osa on jo ilmestynyt, joten tarinaa pääsee jatkamaan nopeasti. Maininta vielä kirjan upealle kannelle!

Arvosana: 🌸🌸🌸🌸1/2

Lukuhaasteista:
Helmet-lukuhaaste: 7. Kirja tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen maahan tai maailmaan
Spefi-lukuhaaste: 4. Steampunk-kirja

sunnuntai 4. maaliskuuta 2018

Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus (Langennut enkeli, #3)


Sekava Nora herää keskellä yötä Coldwaterin hautausmaalla eikä tiedä, kuinka on joutunut sinne. Pian käy ilmi, että hän on ollut kateissa yli kolme kuukautta ilman ainuttakaan muistikuvaa tuosta ajasta. Missä Nora on ollut ja mitä hänelle on tapahtunut?Huolestuttavinta tilanteessa on, että Nora ei vaikuta muistavan edes Patchia. Eikä kukaan tunnu haluavan muuttaa asiaa. Onko Mustalla Kädellä jotain tekemistä Patchin katoamisen kanssa - ja kuka nyt pystyy suojelemaan Noraa viholliselta, jota hän ei enää itse tunne eikä muista?
______________________________________________________________________

Luin tämän kirjan viime vuoden loppupuolella ja sen postaus jäi myös roikkumaan pidemmäksi aikaa. Onneksi olin ehtinyt kirjoitella hieman ajatuksiani muistiin, niin en joudu aivan ulkoa kaikkia asioita kirjoittamaan. Hiljaisuus on Langennut enkeli-sarjan toiseksi viimeinen osa. Olen yllättävän hyvin saanut tasaiseen tahtiin luettua tämän sarjan kirjoja, sillä olen lukenut kolme enimmäistä osaa vajaassa vuodessa. Kysehän ei ole ollut lähinnä siitä, että kirjasarja olisi ollut kovin yllättävä tai erikoinen, vaan pikemminkin siitä että nämä kirjat vain jaksvat vetää puoleensa. Mutta siis anyway Hiljaisuus  jatkaa hyvin paljon samoilla jäljillä kuin kaksi ensimmäistäkin kirjaa. Nora ja Patch kohtaavat taas uusia sekä vanhoja vihollisia ja heidän rakkauteensa tulee muutama lisämutka matkaan.


"Kylmä, kova, kipu. Kylmä, kova, kipu"


Kirjasarjan muiden osien lukemisesta oli kuitenkin vierähtänyt jo jonkin verran aikaa, niin olin aluksi vähän hukassa tapahtumien suhteen. Kuka nyt oli taas kukin ja mikä kaikkien hahmojen merkitys oli. Onneksi pääsin taas kärryille pienen hetken jälkeen.  Valitettavasti kirja on vähän yllätyksetön ja suurimman osan tapahtumista pystyy arvaamaan jo ennalta. Myöskään muistinmentyksen käyttäminen ei ole mikään uusi juttu. Totta puhuakseni fiilikseni olivat aika plääh, kun huomasin kliseisen muistinmenetyskikan. En pitänyt siitä, koska ajattelin tarinan jäävän jälleen junnaamaan paikoilleen, kun kaikki joudutaan käymään kertaalleen läpi ja selittämään uudemman kerran. Kaiken muun lisäksi se toisi jälleen yhden turhan taka-askeleen Patchin ja Noran suhteeseen. Myös pelkäsin sitä, että kuinka ärsyttäväksi haahuiluksi homma voi edetä, kun lukija itse on kartalla koko ajan, mutta päähahmo ei. Okei käyhän Noran muistamattomuus jo välillä tympäiseväksi, mutta olin kuitenkin positiivisesti yllättynyt miten hyvin juoni kulki eteenpäin ja kuinka Nora kerrankin käytti maalaisjärkeään.


"Sinisenmustassa sumussa häämötti kapeita kiviä. Oudon, pysähtyneen hetken ajan ne toivat mieleen vinot hampaat, sitten näin, mitä ne oikeasti olivat. Hautakiviä!"


Nora itse on nyt sama typerä itsensä, jonka ajatuksiin mahtuvat vain hormoonit ja poikien märkien paitojen tuijottelu. Norasta selviää kuitenkin jälleen kerran mielenkiintoisia seikkoja ja on hänessä nähtävissä myös pientä kehitystäkin. Patch ei taas muutu juuri ollenkaan. Paitsi ehkä hän uskaltaa osoittaa hieman avoimemmin tunteitaan Noraa kohtaan. Ihanaksi valopilkuksi nousi kuitenkin Scott, joka on mielestäni sympaattisin hahmo koko sarjassa.

Vaikka kirja ei lyönyt allikalla ja se oli pääosin ennalta-arvattava, niin osasi se silti napata mukaansa. Kirjan lopetus oli myös mielenkiintoinen ja jätti asioita mukavasti auki viimeistä osaa varten. Tähän asti Becca Fitzpatrick on heitellyt lukijaansa sekä ylä- että alamäkiin, suoden ihania että tympäiseviä hetkiä. Nähtäväksi jää miten päätösosa hoitaa tonttinsa, ja saako Noran ja Patchin rakkaustarina onnellisen lopun.

Arvosana: 🌸🌸🌸

torstai 1. maaliskuuta 2018

Helmikuun kooste ja oikeat tavoitteet maaliskuulle

Se olisi sitten maaliskuu startannut ja samalla kevät on virallisesti alkanut. Helmikuu meni paljon koulujuttujen parissa, sillä opinnäytetyö alkaa olla loppurutistusta vaille valmis. Lisäksi muutkin koulutehtävät ovat vieneet aikaa lukemiselta. Myöskin anime on koukuttanut muutenkin koko alkuvuoden melko pahasti. Onneksi kaiken rupeaman välissä olen ehtinyt irroittautua koneen äärestäkin, sillä helmikuun alussa kävimme vanhempieni kanssa Lapin reissulla Pyhä-Luostolla. Pakkasta oli joka päivä yli 30 astetta, mikä vähän rajoitti liikkumista. Mutta koska joka päivä paistoi aurinko, niin autollakin oli mukavan olla liikenteessä, eikä sisälle tarvinnut jumittua. Liesussa tuli myös oltua viime viikonloppunakin, sillä olin Turussa anime ja manga-tapahtumassa, nimittäin Umiconissa. Coni oli hyvin rauhallinen, mutta hieman lattea kaiken mainostuksen jälkeen. Muuten helmikuu sujui melko lailla tavallisia tuttuja uomiaan myöten.



Helmikuun aikana sain kuitenkin luettua kolme kirjaa ja aloitettua neljättä. Mulla tuntuu olevan kiinni pinttynyt tapa lukea kuukaudessa kolme kirjaa. Kun tarkastelee viime kuukausien aikana luettuja kirjoja, niin kolme kirjaa tuntuu oleavn enneminkin sääntö kuin poikkeus. Mutta nämä siis luin:

Maiju Voutilainen: Itke minulle taivas
Uskaltauduin tarttumaan ensimmäistä kertaa runoteokseen, eikä Itke minulle taivas tuntunut lainkaan huonolta vaihtoehdolta. Synkkiä ja surullisia runoja, joita jää miettimään pitkäksi aikaa. En kuitenkaan usko innostuneeni runoudesta niin paljon, että tarttuisin toiseen runokirjaan aivan heti.

James Dashner: Labyrintti
Jäin harmittelemaan tämän kirjan kohdalla, kuinka en ollut lukenut sitä ennen elokuvan katsomista. Kirjasta jäi uupumaan tämän takia jännitys sekä yllätyskäänteiden tuoma impakti ja tunne. Kirja oli kuitenkin viihdyttävä, kaikkine klöntteineen. Seuraavien osien elokuvat kartan kaukaa niin kauan kunnes olen kirjat saanut luettua.

Libba Brey: Kauhun ja kauneuden valtakunta
Tämä oli oikea yllättäjä. En olisi uskonut tykkäväni Kauhun ja kauneuden valtakunnasta näin paljon, mutta niin vain kävi, että uppouduin kirjan tarinaan mukaan täydellisesti. Sääli, ettei jatko-osia olla suomennettu, sillä tarina jäi hyvin pahasti kesken. Aikomus olisi tosin hommata jatko-osat jahka saan huhtikuussa seuraavan palkan.

Olen nyt parin kuukauden aikan pysynyt hyvin mukana postaustahdissa, sillä olen saanut postauksia sitä mukaan ulos, kun olen saanut kirjan luettua. Valitettavasti aiemmin luetuista kirjoista olevat postaukset odottavat edelleen vuoroaan, mutta enköhän saa niitäkin pian työstettyä eteenpäin.

Maaliskuu näyttää sen verran väljemmältä kuukaudelta - kahta tenttiä lukuunottamatta - että päätin asettaa sille muutaman kirjatavoitteen. Sain vihdoin ja viimein aloitettua Hän sanoi nimekseen Aleiaa, jonka tietenkin aion lukea kuluvan viikon aikana loppuun. Lisäksi parista muustakin kirjasta kolkuttavat eräpäivät jo epämukasvasti ovelle, joten ne olisi saatava myös luettua. Henry Ahon Arvet-kirja sekä L.K.Valmun Poika - murha seitsemännellä luokalla olisi tavoitteena saada luettua viimeistään 14. päivä, jolloin ne pitäisi olla palautettuna kirjastoon. Kirjat vaikuttavat suhteellisen nopeasti luettavilta, joten uskon saavani tavoitteen läpi. Loppukuusta olisi sitten taas tarkoitus aloittaa seuraavaa kirjaa. Jää nähtäväksi mikä lukupinon kirjoista silloin päätyy luettavaksi.

Tällaisilla vermeillä lähdetään siis etenemään maaliskuuta myöten kohti toivottavasti lämmintä kesää. Ei kait muuta kuin hyvää maaliskuuta kaikille! :)